lauantai 24. joulukuuta 2011

24. Luukku

Joulupöytä on katettu valmiiksi. Poika nukkuu päiväunia. Miehen kanssa tultiin juuri saunasta. Nyt sopii vieraiden tulla...



Kissanminttutie hiljenee joulun viettoon.
 Hyvää ja rauhallista joulua kaikille!

perjantai 23. joulukuuta 2011

23. Luukku




Vartin päästä vaihtuu vuorokausi ja on jouluaatto! Se on meillä ensimmäinen joulu omassa kodissa. Vähän jännittää :) Kaikki valmistelut on kyllä jo hyvällä mallilla. Justiinsa saatiin kinkkukin uunista... Nyt nukkumaan.


keskiviikko 21. joulukuuta 2011

20. ja 21. luukku


Tänään Kissanminttutiellä avataan tuplaluukku. Hieno päivittäinen suora meni nyt harmittavasti rikki. Eilen minulla oli niin kamala migreeni ettei tullut mieleenkään ruveta kuvailemaan ja bloggaamaan :( Eipä tämä nyt niin vakava asia olekaan.

Luukkujen takaa löytyy meidän joulukuusi. Se on nyt koristeltu ja voi että onkin nätti. Ensin ajattelin ettei meille sisään tule kuusta ollenkaan. Terassin kuusen piti riittää. Mutta mieli muuttui kun joulu läheni. Kyllähän aidon kuuden tuoksu on niin jouluinen etten halunnut jäädä ilman sitä.


 

Kuusemme ei ole kovin korkea vaan se on sijoitettu puuarkun päälle. Näyttää komeammalta mutta toki siihen on ihan käytännön syykin. Jos Mytty ja kissat jättäisivät kuusen nyt rauhaan... Taitaa olla turha toivo. Alaoksan koristeet ei kauan paikallaan pysy kun niitä käy pienet läpsimässä. Pari koristetta on mennyt jo rikkikin, mutta mitäs tuosta. Niitä saa kaupasta lisää. Ehkä kuusi myös lakkaa kiinnostamasta kun sitä saa ihmetellä ja tunnustella pari päivää.
Tänä vuonna koristelin kuusen valkoisella, ruskealla ja metallinsävyillä. Ajatuksena on tehdä joulu-kattauksesta myös sen värinen. Muutamissa blogeissa on jo ollut ihania kuvia harjoituskattauksista. Niistä olen saanut hyviä ideoita myös omaan kattaukseen. Mites te, aiotteko koristella jollain tietyillä väreillä? Huikatkaa jos blogeistanne löytyy kattauskuvia :)

maanantai 19. joulukuuta 2011

19. Luukku

Ihanaa kun on pieniä suloisia kummityttöjä, jotka leipovat pieniä suloisia piparkakkutaloja kiireisille kummitädeille <3

sunnuntai 18. joulukuuta 2011

18. Luukku


Neljäs adventti jo :) Huomenna alkaa siis jouluviikko. Tänään meillä tarjoillaan  sen kunniaksi joulun makuista

glögi-juustokakkua.


Pohja valmiista piparkakkutaikinasta, paistetaan hieman pehmeäksi.

Täyte

2 dl maitorahkaa
1 prk (250 g) maustamatonta tuorejuustoa
5 liivatelehteä
1 dl punaista, laimentamatonta glögitiivistettä
1/2 tl kanelia
1/2 tl neilikkaa
1/2 tl inkivääriä
1 tlk (2 dl) vispikermaa vaahdotettuna

Kiille pinnalle

2 dl punaista, laimentamatonta glögitiivistettä
1 dl vettä
4 liivatelehteä


Ohje alkujaan otettu Pirkka-lehdestä...

lauantai 17. joulukuuta 2011

17. Luukku

Nyt on joulusiivous tehty ja koti koristeltu <3 Kinkkukin on paistumassa uunissa. Mieheni vaatimalla vaati että paistetaan "koekinkku". Eli haluaa vaan herkutella jo :) No mutta ehkä testaaminen on fiksua kun on uusi uuni. Ja ruokavieraita tulee kuitenkin kolmena päivänä. Olisi aika tylsää jos kinkku epäonnistuu. Meillä tykätään hyvin kypsästä kinkusta. Saa mun puolesta vaikka murentua kun leikkaa. Ajattelin ottaa tuon testikinkun uunista pois kun mittari näyttää 80 astetta. Sittenhän se lämpötila vielä nousee muutaman asteen uunista oton jälkeenkin joten kypsää pitäisi olla...



Joulukoristeiden esiin kaivaminen oli erityisen hauskaa tänä vuonna. Meillähän on puolet omaisuudesta ollut rakennusaikana ( noin kolme vuotta) säilössä vanhempieni autotallissa. En siis tosiaan muistanut mitä kaikkea joululaatikot pitävät sisällään. Aika paljon on tullut osteltua erilaisia tähtikoristeita vuosien varrella...

perjantai 16. joulukuuta 2011

16. Luukku


Perhekerhon pikkujouluissa oli tänään niin vauhdikkaita pikkutonttuja ettei kamera pysynyt perässä :)

torstai 15. joulukuuta 2011

15. Luukku

Minä ja Mytty oltiin tänään mummolassa. Käytiin mummon kanssa myös torille rakennetussa joulukylässä. Ilma ei ollut taaskaan kovin jouluinen. Satoi jääkylmää vettä, kuten kuvassa näkyy. Se vähän latisti tunnelmaa. Aika vähän oli ihmisiä liikkeellä, ymmärrettävästi. (toki kyseessä on myös pieni kaupunki)Harmittaa vaan joulukylän yrittäjien puolesta jos kurja keli vie asiakkaat.


Ilmatieteen laitos lupaa ainakin maanantaihin asti paria plus-astetta. Toivotaan että ne siellä laitoksella olisi väärässä. Pysyisi nämä vähät lumet maassa. Toisaalta, ilmoille ei kukaaan mitään voi. Silti voi nauttia joulusta... Meillä on huomenna perhekerhon pikkujoulut. Luvassa hauskaa pienien tonttujen kanssa :) Kivaa iltaa kaikille!

keskiviikko 14. joulukuuta 2011

14. Luukku

Joulukiirus jatkuu... Olen tänään saanut paketoitua kaikki Mytyn joulupaketit. Yksi asia siis saatu listalta tehtyä, check. Pojan mentyä nukkumaan, on luvassa lahjojen ompelua siskonlapsille. He löytävät paketeistaan tänä vuonna tädin tekemiä unikavereita. Viikonloppuna on luvassa viimeiset jouluostokset ja kodin koristelu jouluiseen asuun. Tässä alkaa pikku hiljaa joulufiilis saapua! 


tiistai 13. joulukuuta 2011

13. Luukku

Nyt meinasi melkein kalenteriluukku jäädä kiinni tältä päivältä, on ollut kiirusta. Nopeasti räppäsin kuvan taas terassin kuusesta. Tälyä se nyt näyttää kun on valot. Koristeita on vieläkin vaan muutama. Ajattelin viikonloppuna koristella sen kunnolla.



Hyvää Lucian-päivää (iltaa) kaikille!

maanantai 12. joulukuuta 2011

12. Luukku




Tämäkin joulukoriste on löytö myyjäisistä. Kaunis sydän on virkattu puuvillalangalla ja tärkätty kovaksi. En huomannut kysyä näitä myyneeltä opiskelijatytöltä, miten hän on sen tehnyt. Pari viikkoa sitten postaamassani kirjassa (täällä) tämän tyyppisiä koristeita kovetettiin erikeeper-vesi-seoksella. Ehkä tämäkin on tehty niin? Kaunis ainakin <3

Hyvää alkavaa viikkoa kaikille!

sunnuntai 11. joulukuuta 2011

11. Luukku

Tänään onkin jo kolmas adventti. Vajaa kaksi viikkoa jouluun... Ajattelin, että nyt voisi jo aloittaa kodin siivouksen ja koristelun. Ehtii sitten kauemmin nauttia tunnelmasta. Enkä kyllä jaksaisikaan tehdä kaikkea kerralla ja viime tipassa. Meille on tulossa kolmena päivänä vieraita jouluna, joten tekemistä ja leipomista riittää.


Mitään stressiä en aio asiasta ottaa. Kahdessa viikossa saa paljon aikaan. Ja vieraatkin on kaikki lähisukulaisia, joten eipä tuo haittaa jos kaikki ei ole niin tiptop. Eikä ne vieraat kaappeihinkaan kurki joten mitään semmoista suursiivousta ei meillä tehdä. Mites te muut? Kuuluuko jouluvalmisteluihin suursiivous vai pelkkä tavallinen siivous, ja oletteko jo aloittaneet valmistelut?

lauantai 10. joulukuuta 2011

10. Luukku


Kävimme tänään läheisen päiväkodin joulumyyjäisissä. Löysin sieltä näitä hauskoja joulupuuro-pusseja. Ostin heti niitä useamman. Näitähän on kiva antaa nyt joulun alla vaikka naapureille ja ystäville. Yksinkertainen idea on toteutettu kauniisti. Näitä voi pitää vaikka keittiössä joulukoristeena jos ei halua sisältöä syödä.


Joulumyyjäisiä on ihan hauska kierrellä. Niistä tekee löytöjä ja saa kivoja ideoita omiin askarteluihin ja käsitöihin. Huomennakin olisi taas yhdet isommat paikalliset myyjäiset. Mitäköhän löytöjä sieltä teen...

perjantai 9. joulukuuta 2011

9. Luukku


Minä pääsin tänään perhekerhossa kokeilemaan ensimmäistä kertaa neulahuovutusta. Se oli hauskaa ja helppoa. Tuloksena syntyi tälläinen pieni sydän. Sekä tietty yksi reikä sormeen :) Huovutus tapahtui kutakuinkin näin:


Styroksisen sydämen päälle kiedotaan villahahtuvia, tökitään hahtuvia huovutusneulalla jotta ne kiinnittyvät toisiinsa ja sydämeen, kiinnitetään ripustusnauha... Aikaa meni ehkä vartti. Näitä olisi kiva tehdä kotonakin. Täytyy varmaan suunnata viikonloppuna askartelukauppaan.

torstai 8. joulukuuta 2011

8. Luukku


Tänään ostin ensimmäiset joulukukat, hyasintit. Yksi niistä pääsi kasvamaan ruokapöydälle. Hyasintit tuoksuu aivan ihanalle. Tämä sintti ei kyllä tuoksu vielä miltään. Toivottavasti se pian aukeaa (ellen onnistu taas tappamaan sitä...) ja alkaa levittää joulun tuoksua meidän kotiin.


Jouluvaloja en saanut vielä tänäänkään ulos. Oli kiireinen päivä muissa puuhissa. Pari joululahjaa sentään sain hankittua. on nyt sekin projekti saatu edes alulle. Huomenna valot pitää ulos saada. Ne näyttäisi niin nätiltä, nyt kun on luntakin viimein...

keskiviikko 7. joulukuuta 2011

7. Luukku




Luukun takana palaa tänään meidän ulkovalo :) (Airamin Kartano-valaisin) Meillä kävi sähkäri päivällä ja saatiin ulos sähköt. Tosi kiva kun ei enää tarvitse tulla pilkkopimeään pihaan. Talokin näyttää heti komeammalta kun on valaistu. Ja huomenna saan laittaa jouluvalot vihdoin ulos. Pistorasiat on nyt asennettu myös.

tiistai 6. joulukuuta 2011

6. Luukku

Joulukuun kuudes. Suomen itsenäisyyspäivä.


Jouluista banaanikakkua valkosuklaakuorrutuksella, olkaa hyvät!

2 kananmunaa
2 kkp sokeria
2 banaania muussattuna
2 tl leivinjauhetta
1 tl soodaa
2 tl vaniljasokeria
2 dl kermaviiliä
200 g voisulaa
2 kkp vehnäjauhoja
kanelia

paistetaan 200 asteessa noin tunti
sulatetaan valkosuklaata päälle (n.150g)
koristellaan vaikka pipareilla...

Hyvää itsenäisyyspäivää kaikille!

maanantai 5. joulukuuta 2011

5. Luukku

Viidennen luukun takaa paljastuu puinen suojelusenkeli, joka vartioi makuuhuoneessamme nukkuvia.

sunnuntai 4. joulukuuta 2011

4. Luukku



Joulukuun neljäs. Toinen adventti. Jouluun on enää alle kolme viikkoa.


Kaivoin joulukoristeita hiukan esille.



Mies lähti viemään Myttyä mummilaan päiväksi. Yläkerran rakentaminen jatkuu. Tänään levytetään eilen pystytettyjä seiniä. Nyt juuri intoa riittää hirveästi. Kiva raksata pitkästä aikaa oikein urakalla.

lauantai 3. joulukuuta 2011

3. Luukku


Kolmas luukku aukeaa tänään aika myöhään. Olemme mieheni kanssa ahertaneet koko päivän rakentaen yläkertaa. Olen ihan innoissani. Vitsit jos me vaikka saadaankin jo muutaman kuukauden kuluttua yläkerta käyttöön. Tänään saatiin jo makuuhuoneen ja vaatehuoneen seinärungot tehtyä. Huomenna taas jatketaan...



En ole ikinä pitänyt ruusuja mitenkään jouluisina kukkina. Mutta miksei, näin valkoisina ne ovat ainakin talveen sopivia.

perjantai 2. joulukuuta 2011

2. Luukku


Terassin joulukuusi sai jo muutaman koristeen oksilleen. Tämän pallon ostin joulumyyjäisistä. Se on tehty päällystämällä styroksipallo vanhasta kirjasta leikatuilla paperisuikaleilla. Ripustusnauhana on musta samettinauha. Kaunis! Ajattelin että tämähän olisi hyvä keino tuunata vanhoja joulupalloja, jotka ovat esim. väärän värisiä. Voisin tehdä muutaman tälle kaveriksi...  



torstai 1. joulukuuta 2011

1. Luukku

Tänään saa avata joulukalenterin ensimmäisen luukun! Jee, kohta se joulu jo onkin :) Sellainen ikuinen lapsi minussa asuu, että haluan aina ehdottomasti kalenterin itselleni joulukuuksi. Yleensä minulla itse asiassa on kaksi. Äidilläni kun on tapana ostaa koko perheelle arpakalenterit. Ja sitten pitää tietysti olla yksi suklainen kalenteri.



Fazerin konvehtikalenteri on ehdoton lemppari. Tavallinen kalenterisuklaa ei kovin kummoiselta maistu. Fazerin suklaat on samoja herkkuja mitä rasioissakin myydään. Ja joita tulee syötyä ihan liikaa jouluna. Silti joka aamuinen suklaa on asia josta en luovu. Namnam... Mikä tahansa syy on hyvä syy syödä suklaata.

Makoisaa joulukuuta!

keskiviikko 30. marraskuuta 2011

Pikkutonttu leipoo


Meillä on paistettu tämän vuoden ensimmäiset piparit. Ihana tuoksu. Serkkujen avustuksella leivoimme kaksi pellillistä tosi hienoja tähtiä, ukkoja, akkoja ja metsäneläimiä. Osa taikinasta päätyi perinteisesti suuhun. Itse asiassa ihmettelin että piparitaikina Mytylle maistui. Onhan se aika mausteista kuitenkin...


Huomenna on joulukuun ensimmäinen. Kissanminttutiellä aukeaa joulukalenterin 1. luukku!

maanantai 28. marraskuuta 2011

Anna hyvän kiertää

Joulun alla tekee mieli askarrella ja näperrellä kaikkea kivaa. Etsin kirjastosta kirjoja joista saisi inspiraatiota. Törmäsin ekotaiteilija Raija Puukon, graafikko Satu Kontisen ja valokuvaaja Marjo Koivumäen kirjaan: Anna hyvän kiertää - ekoaarteet omin käsin.


Suosittelen ehdottomasti. Kirja on täynnä toistaan kauniimpia kuvia ja kivoja ideoita kierrätysaskarteluun. Sain kirjasta tosi monta ideaa, jotka on ihan pakko toteuttaa. Esimerkiksi alla olevat koristeet vaikka joulukuuseen. Kirjassa oli muuten muitakin hyviä ideoita joulukuusen koristeiksi.



Toinen suosikkini tämä vanhasta metallisesta tarjottimesta tehty muistitaulu. Oikeasti musta tosi kiva ja sopisi aika hyvin meilläkin vaikka eteiseen tai työhuoneeseen. Toi olisi myös niin helppo ja nopea tehdä. Okeastaan kaikki kirjan ohjeet ja ideat on aika vaivattomasti toteutettavissa. Suosittelen kaikille tälläisistä askarteluista pitäville :)


Enempää kuvia en kirjasta tähän uskalla laittaa etten nyt riko mitään tekijänoikeuksia. Mainittakoon vielä että kaikki kuvat siis kirjasta Anna hyvän kiertää: ekoaarteet omin käsin ( Raija Puukko, Marjo Koivumäki, Satu Kontinen).

sunnuntai 27. marraskuuta 2011

1. Adventti





Niin se joulu vaan lähenee. Tänään sai sytyttää jo ensimmäisen adventtikynttilän...

keskiviikko 23. marraskuuta 2011

Joulukuusi


Joo-o, meillä on jo joulukuusi.


No se on terassilla kylläkin vielä. En sentään ihan näin ajoissa ole sitä sisään tuonut. Kaupungin miehet harvensi metsää kadun toiselta puolelta. Huomasin lenkillä ollessa, että kaadettujen puiden kasassa oli ihan kauniita kuusia. Hain sahan kotoa ja kävin hakemassa meille yhden latvan. Onkohan tuollainen kauhean kiellettyä? Mahtoi naapurit ihmetellä kun raahasin kuusta kotiin marraskuun puolivälissä.

Nyt kuusi sitten on meidän terassin nurkkaa kaunistamassa. Mitään koristeita en ole vielä laittanut. Jos adventtina laittaisi jo jotain ja lisäisi sitten vähän kerrallaan...

tiistai 15. marraskuuta 2011

Ovikranssi




Ulko-ovikin sai jo jouluisen ilmeen kranssin myötä. Tuunailin sen itse pajukranssista ja kankaisista sydämistä.

maanantai 14. marraskuuta 2011

Maanantai

Meillä on uusi viikko alkanut tosi surkeasti. Poika ei viime yönä nukkunut kuin muutaman tunnin. Tulevat hampaat ja tukkoinen nenä haittasivat taas. Ja kun poika ei nukkunut niin ei siis nukkunut kukaan muukaan. Saisi nuo hampaat jo luvan tulla niin vihdoin helpottaisi. Kaikki me ollaan jo aika väsyneitä tähän tilanteeseen...


Eilinen isänpäivä oli puolestaan mukava. Vietimme sitä yhdessäolosta nauttien. Ulkoiltiin, leikittiin ja herkuteltiin. Mitäs sitä muuta tarvitseekaan? Teimme Mytyn kanssa miehelleni kortin, johon painettiin pojan kädenjälki. Lisäksi leimasimme yhdessä korttiin tekstin. Pappakin sai omansa. Leimasimet ostin vähän aika sitten Sinellistä ja nyt kokeilimme niitä ensimmäistä kertaa. Luulenpa että tänä jouluna kaikki saa leimattuja kortteja, niin kivaa ja helppoa se oli.




Toivotaan että huominen on parempi päivä... niin ja että poika nukkuu ensi yön!

lauantai 12. marraskuuta 2011

Talvista ilmettä kotiin

Ulkona lämpötila on laskenut pakkasen puolelle. Aamuisin maata on peittänyt kaunis valkoinen kuura. Se teki terassin ikkunoihinkin kauniita kukkasia. Kylmä ja pimeä saavat aikaan sen, että sisällä tekee mieli kääriytyä lämpimän peiton alle. Lisäsin sohvalle muutaman torkkupeiton ja lampaantaljan.


Lähestyvä joulukin näkyy jo kotona. Muutama koriste siellä täällä. Ei liikaa ettei jouluun mennessä kyllästy. Mutta kuitenkin tarpeeksi muistuttamaan siitä että lempijuhlani lähestyy.  



Joulutähti valaisee illalla keittiössä. Kissat tykkäävät käpertyä nukkumaan pehmoisen taljan päälle. Nekään eivät enää halua niin usein ulos. Eivät pidä kylmästä.




Valkoinen pajukranssi pääsi ikkunaan roikkumaan. Se näyttää varmaan kauniilta kun lumi peittää maan...



Hyvää lauantaita!

maanantai 7. marraskuuta 2011

Kynttilät

Meillä poltetaan kynttilöitä ympäri vuoden. Ne tuovat mielestäni kotiin kivaa tunnelmaa kesälläkin. Nyt pimeiden iltojen myötä kynttilöiden määrä vaan on lisääntynyt. Kaikilla pöydillä ja hyllyillä on kynttilöitä, tuikkkukuppeja tai lyhtyjä. Mytyn huone on kai ainoa paikka, jossa ei ole kynttilöitä. Monesti sytyttelen kynttilöitä heti aamulla herätessä.


Kauniin valon lisäksi kynttilöissä parasta on tuoksu. Musta kynttilöiden tuoksu on jotenkin kotoisa. Ja ne täytyy ehdottomasti sytyttää tulitikuilla. Niistäkin lähtee niin hyvä tuoksu. Tulitikkurasian tulisi myös olla kaunis tai jopa itse koristeltu :) Sitten tunnelma on täydellinen. Joo, ihan älytöntä, tiedän. Mun mies niin pyörittelis tässä kohtaa päätään mun jutuille. Mutta minä sanon siihen että jos ihminen saa näin pienistä arkisista asioista jotain mielihyvää, niin se hänelle sallittakoon! Vai mitä...




Sitä olen vaan pohtinut, kun meillä nyt kuitenkin niin paljon kynttilöitä poltellaan, et pitäisikö noi tuikkujen metallikupit kierrättää? Tai siis pitäisihän ne jos tarkkoja ollaan. Mutta tekeekö muut niin? Ja millähän ihmeellä tuon kuppiin jäävän steariinin muka irrottaa?


Meillä lajitellaan ja kierrätetään kaikki jäte aika tunnollisesti. Energiajäte ja kaatopaikka nyt luonnollisesti, biojäte, kartongit ja paperit, lasit ja pantilliset pullot/tölkit, patterit ja metalli. Metalliinhan noi tuikkukupitkin kyllä kuuluisi. Miten musta tuntuu että ne jää tulevaisuudessakin kierrättämättä. Nyt voi joku tunnollisempi asiaan vaikuttaa ja kertoa miten sen steariinin sieltä kupista saa pois!

keskiviikko 2. marraskuuta 2011

Tuumailuja tuunailusta...

Tein kirpputorilta omasta mielestäni tosi hyvän löydön. Rottinkisen nojatuolin Mytylle. Nyt en vaan osaa päättää haluanko säilyttää sen tuollaisena pyökin (?) värisenä vai maalaisinko valkoiseksi. Kun toisaaltahan se on ihan hieno noinkin. Mutta meillä on olohuoneessa kaikki muut huonekalut joko tosi tummaa pähkinänruskeata tai sitten maalattua valkoista. Ja mun mielestä monia erivärisiä puita ei pitäisi sekoittaa sisustuksessa. Tulee liian sekavaa..hmmm. Mitäs mieltä olet?



Mietin myös miten maalaaminen tulisi suorittaa jos siihen päädyn. Tuolissa on niin paljon pieniä välejä ettei pensselillä varmaan saa siistiä jälkeä. Voisikohan sen spray-maalata? Olen minä ainakin joitain rottinkisia koreja maalannut niin. Onko kellään vinkkejä?


Istuinpehmusteetkin tuoliin olisi suunnitteilla. Niiden paikallaan pysymisestä en tosin mene takuuseen. Mytty kun yleensä käyttää tuolia lähinnä rodeoratsastukseen eikä niinkään istumiseen. Mutta olisihan siinä sitten pehmeämpi seisoskellakin eikä varpaatkaan menisi enää kaikkiin väleihin. Tyylinsä kullakin...

maanantai 31. lokakuuta 2011

Unikaveri

Siskoni pyysi minua ompelemaan pojalleen joululahjaksi unikaverin. Jonkin otuksen, jota olisi kiva halata ja rutistaa kainaloon. Päätin ensin valmistaa prototyypin Mytylle ja hieman testailla piirtämiäni kaavoja. Käytin pupuun kankaita joita jäi Mytyn tilkkutäkistä yli. Tälläinen siitä tuli.


Korvien kaavaa pitää vielä hiukka muuttaa. Nyt niiden alaosa on niin kapea että kääntäminen ja täyttäminen teki tiukkaa. Korvat ja jalat on pupulla eriparia. Muutenkin look on ehkä vähän rähjäinen. Just sopiva pojille.. ei liikaa söpöilyä.

perjantai 28. lokakuuta 2011

Syysistutukset

Sain viimein meidänkin syyskasvit istutettua. Ostin ne jo ennen viime sunnuntain synttärijuhlia, mutten sitten kuitenkaan ehtinyt tehdä niille mitään. No eipä nuo vieraat ulkona istuneet, joten ei haitannut yhtään. Onneksi kasvit olivat vielä kunnossa. On meinaan käynyt niinkin että ostamani kesäkukat ovat ehtineet kuihtua ennen kuin olen saanut ne ruukkuihin :) Olen vissiin ennenkin maininnut, etten ole mikään kovin kummoinen hortonomi. Haluaisin kyllä olla. Pidän kukista, ruukkuistutuksista ja hyvin hoidetuista pihoista. Mutta kun aina on listalla niin paljon kaikkea muutakin. Hommat vaan tuppaa jäämään. Ja kasvit kuolee...


Sekä terassille että kuistille istutin saman satsin: sypressi, callunoita ja murattia. Niidenhän pitäisi käsittääkseni kestää hyvin vähälläkin kastelulla. Toivottavasti kestävät minunkin hoidossani. Kynttilälyhtyjä tykkään laitella ulos syksyisin. Ne on kauniita tunnelmanluojia...ja helppohoitoisia ainakin :) Jouluvalojakin voisi varmaan pikkuhiljaa laitella. Kohtahan on jo marraskuu...


Hyvää viikonloppua!

torstai 27. lokakuuta 2011

Mytty 1-vee

Meidän Mytty täytti viikonloppuna yhden vuoden. Taas kerran tuli päiviteltyä ajankulua. Vastahan hän oli pieni nyytti synnytyssairaalassa ja nyt jo tuollainen tomerasti kävelevä pikkumies. Koko viikonloppu oli yhtä hulinaa ja juhlia riitti vielä maanantaiksikin. Ensin oli tupa täynnä sukulaisia ja sitten juhlittiin kavereiden kanssa. Itse olen ollut ihan poikki kaiken siivoamisen, leipomisen ja järjestelyjen jäljiltä. Mutta kivaa oli ja Mytty nautti kun sai leikkiä serkkujensa ja pikkuserkkujensa kanssa.


Juhlissa meillä tarjottiin tuulihattuja lohitäytteellä, palttoonnappeja sieni- ja kinkkutäytteellä, juustokakkua, mokkapaloja ja tietysti täytekakkua. Täytekakun taiteilimme mieheni kanssa nallenpään muotoiseksi ja värjäsimme elintarvikevärillä vaaleansiniseksi. Synttäripoika ei oikein kakusta välittänyt. Hän söi vain kermat päältä :)

Mytty sai ihania lahjoja: paljon pikkuautoja, palikoita, väriliidut ja Muumi-astioita. Pikkuautot pääsi heti leikkeihin ja ovat olleet ahkerassa käytössä siitä asti. Niillä pöristellään heti aamulla ja viimeiseksi illalla.

Juhlapäivä herätti myös aika suuria tunteita itselläni. Ajatella, tuo pieni on ollut meillä jo vuoden. Ihanaa, hauskaa, opettavaista ja rankkaa on ollut. Vuoteen on mahtunut niin paljon. Pienestä tuhisijasta on kasvanut pieni poika joka osaa ja keksii vaikka mitä. Hauskuttaa äitiä ja keimailee peilikuvalleen, höpöttää omalla kielellään käsittämättömiä juttuja, halii kisuleita ja hihkuu ilosta kun isi tulee töistä kotiin. Ihana oma Mytty!

torstai 20. lokakuuta 2011

Tunnustus



Sain Satsumalta oheisen tunnustuksen jo jokin aika sitten. Kiitos paljon, ihanaa kun joku muistaa :) Tunnustuksen saajan kuuluu sääntöjen mukaan:

1. Kiittää tunnustuksen antajaa,
2. jakaa tunnustus eteenpäin 8 muulle bloggarille
3. ja ilmoittaa heille tunnustuksesta.
4. Sekä kertoa 8 satunnaista asiaa itsestään.



Kahdeksan asiaa minusta tulee tässä:

1. Olen pikkutytöstä asti tykännyt tosi paljon lukemisesta. Mieluiten luen dekkareita tai jotain ihan aivotonta hömppää tyyliin: Himoshoppaaja-sarja. Vaikka olen aina lukenut tosi paljon...

2. En oikeastaan ole juurikaan lukenut kirjallisuuden klassikoita. Jotka oikeesti kuuluisi varmaan yleissivistykseen. Aika noloa oikeastaan. Aina välillä teen suunnitelman että valitsen klassikon toisensa perään hömppäkirjojen välissä luettavaksi, mutten kuitenkaan koskaan saa sitä aikaiseksi. Hmm.. pitäisiköhän taas ottaa se asiaksi...

3. Blogini nimi "Kissanminttutie" tulee lapsuuteni lempikirjasarjasta: Onneli ja Anneli. Onneli ja Anneli ovat pieniä tyttöjä jotka muuttavat asumaan omaan taloonsa. Taloa asuttaa heidän lisäkseen nukketalossa asuva Vaaksaheimon-perhe, naapurin puutarhassa kasvaa joulukoristeita ja tytöille tapahtuu mitä kummallisempia asioita. Olikohan se nyt niin että Anneli asui äitinsä kanssa Kissanminttutiellä ennen satutaloon muuttoa? Kirjoja taisi olla neljä tai viisi ja ne tuli luettua tosi monta kertaa. Aivan ihana sarja jota ajattelin lukea Mytyllekin jossain vaiheessa. Onko teille muille tuttu?

4.Inhoan esiintymistä. Mikään ei ole niin kamalaa kuin jonkun esitelmän pitäminen luokan edessä. Onneksi sellaisia ei enää tarvitse tehdä. En voisi ikinä olla ammatissa missä pitäisi esiintyä. Moni ihminen on minulle sanonut, ettei koskaan uskoisi minun olevan esiintymiskammoinen...

5. Kun muuten olen puhelias ja itse asiassa aika kovaääninen. Enkä jää hiljaiseksi isossakaan porukassa. Mutta jos joudun kaikkien huomion keskipisteeksi alkaa jännittää. Ihan tyhmää, mutta ei voi mitään.

6. Lempivärini vaatteissa on musta. Jossain vaiheessa näytti ettei vaatekaapissa muuta olekaan kuin mustia vaatteita. Nyt seassa on vähän sentään luonnonvalkoista ja harmaatakin. Monet vaatteet nyt vaan jostain syystä näyttää parhailta mustana.

7. Kodin sisustuksessa lempivärit on harmaa, valkoinen ja ruskea. Muita värejä meillä ei oikeastaan ole. Paitsi Mytyn huoneessa on vaaleansinistä ja sinistä. Kaikki verhotkin meillä on valkoisia. En osaa edes ajatella että laittaisin verhoiksi värikkäät tai kuviolliset... muilla ne kyllä näyttää ihan hyvältä. Ehkä nyt joulun tullessa voisi kokeilla jotain värejäkin?

8. Lempiruokani on kana-caesarsalaatti. Tilaan sen melkein joka ikinen kerta ravintolassakin :) Mutta toisaalta sitä ei tule tehtyä koton, joten voihan sitä sitten syödä silloin kun pääsee ravintolaan. Ja kun se on tehty "oikein" ja hyvin niin se on kyllä ihan älyttömän hyvää.

Tässäpä joitain mieleen pulpahtaneita asioita minusta. En nyt jaa tunnustusta eteenpäin kuin kolmelle blogille. Muilla mun suosikeilla se näyttääkin jo olevan. Eli seuraavat blogit, olkaas hyvä!

Kotiäidin arkea ja ompeluksia
Onneni on
Onni on

sunnuntai 16. lokakuuta 2011

Terveiset Kreetalta

Palasimme muutama päivä sitten lomamatkalta Kreikasta, Kreetan saarelta. Mieheni joka on käynyt Kreetalla aiemminkin, on jo useita vuosia sanonut haluavansa viedä minutkin sinne. Nyt saatiin tilaisuus kun löydettiin edullinen äkkilähtö. Täytyy kyllä sanoa, että kaikki mieheni kehut pitivät paikkansa. Ihastuin itsekin Kreetaan. Kaunis paikka, mahtavat kelit, hyvää ruokaa ja meri. Mitäs sitä muuta lomalta tarvitsee?





Kohteemme Agia Marina on pieni kylä lähellä Haniaa. Kiva ja rauhallinen paikka lomailla lasten kanssa. Matkaseurueeseemme kuului Mytyn lisäksi hänen 8 kuukautta vanha serkkunsa äitinsä kanssa. Ja vaikka siis matkassa oli kaksi alle vuoden vanhaa poikasta oli lomailu helppoa ja mutkatonta. Paikalliset ihmiset olivat ystävällisiä, välimatkat lyhyitä ja kylä näin sesongin loppupuolella mukavan rauhallinen.




Säät suosivat meitä ja saimme nauttia kauniista auringonpaisteesta ihan viimeistä päivää lukuunottamatta. Päivisin lämpötila ei noussut näin syksyllä liian korkeaksi ja illat olivat kivan viileitä. Hotellihuone pysyi viileänä ilman ilmastointiakin. Kreeta on kaunis saari ja lomalla tuli kuvailtua tosi paljon. Tässä joitakin parhaita räpsyjä matkalta :)





Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...