Kukkuu Kissanminttutieltä

Heipparallaa vaan kaikille. Jokohan sitä uskaltais kirjoitella että "blogitauko ohitse"? Johan tässä on puoli vuotta vierähtänytkin :) Aina kun olen ajatellut, että olispas kiva vähän bloggailla ja käydä kurkkimassa muidenkin blogeihin, niin joku pikku vitsaus tyyliin vatsatauti on vienyt totaalisesti voimat ja huomion muualle. Minin kolme kuukautta-postauksessa kerroinkin että meille syntyi kesäkuussa sellainen hiukan vaativampi neitokainen. Vatsavaivaa ja unettomia öitä on riittänyt ihan kiitettävästi. Ja tietty ne normaalit hampaiden puhkeamis-itkut ja opettelen konttaamaan-yölläkin-itkut ja en-nyt-tiedä-mitä-ränkätän-itkut siihen päälle. Juu, voin todeta että mihinkään ylimääräiseen ei ole ollut aikaa eikä voimia. Aikalailla elämä pyörinyt tässä kotikulmilla lasten kanssa. Eikä siinä mitään pahaa olekaan, aina ei tarvitse täyttää arkea kaikella ylimääräisellä. Varsinkaan jos siihen ei ole voimia just silloin. Olen ajatellut että aika aikaansa kutakin, ei nämä vauva-ajan haasteet ikuisesti kestä. Vauva-vuosikin on kohta jo historiaa ja Ministä tulee ei-niin-mini...

Muutenkin nyt viime viikkoina kevätauringon paistaessa ihanan kirkkaana on alkanut tuntua et oikein pursuan energiaa. Hirveä hinku tehdä jotain: ommella, laitella kotia ja pihaa, istuttaa jotakin jonnekin, askarrella... askarteluintoa olenkin päässyt nyt purkamaan Mytyn kanssa virpomisvitsoihin. Tällä hetkellä ruokapöytämme näyttääkin aika kaaokselta. Monenlaista pääsiäiskoristetta on valmistumassa.

Sunnuntaina olisi tarkoitus lähteä virpomaan. Mytty luetteli melkein kymmenen paikkaa jonne haluaa mennä, joten päätin että askartelu aloitetaan ajoissa. Kolme ja puoli-vuotias ei jaksa kerralla tehdä kuin korkeintaa kaksi oksaa. Joten jos tekis joka päivä muutaman, niin eiköhän ne valmistu sunnuntaiksi. Toki autan häntä, mutta periaatteessa haluan, että hän tekee joka oksaan jotain itse. Ettei mene ihan äidin omaksi pakertamiseksi. Aika hienoja oksia ollaankin jo saatu aikaiseksi. Noi metallinhohtaiset teipit osoittautui aika nopeaksi ja käteväksi koristeeksi. Niitä on Myttykin osannut itse kiinnittää. Ja hyvältä näyttävätkin, vai mitä?

Että semmosta täällä nyt. Toivotaan ettei seuraavaa kertaa tartte odottaa puolta vuotta :) Saa muutes laittaa kuulumisia! Ja yritän päästä teidänkin blogeihin katsomaan, mitä olette touhunneet puoli vuotta. Saattaa kyllä kestää hetki, kun plärään kaikki suosikit ja tutut läpi :)

OIKEIN HYVÄÄ KEVÄTTÄ

Vauvan tuoksua

Tässä hän nyt sitten on, meidän Mini-vauvamme. Tuli viimein maailmaan puolitoista viikkoa myöhässä. Antoi riiviö odottaa itseään mutta on kyllä sen arvoinen.

Vajaa kolme viikkoa on nyt elelty taas vauva-arkea. Aika pyöritystä on ollut. Ihan hämmästyttää että tälläistäkö se olikin? Miten sen onkin voinut kahdessa ja puolessa vuodessa unohtaa. Imetystä, puklailua, peppupesua, kasvava pyykkivuori, valvottuja öitä, vaatteiden vaihtoa, hyssyttelyä,... aika rallia kaiken kaikkiaan. Ja tietysti pitää muistaa isoveli joka kaipaa myös huomionsa ja leikkikaveria. Onneksi meillä on ihanat auttavaiset mummot jotka asuvat lähellä.

Mutta on tää vaan niin ihanaakin. Tuollainen suloinen tummatukkainen tuhisija minusta sitten tuli, pieni nykerönenä, pikkuruiset varpaat. Vauvantuoksua, ihmettelyä ja ihastelua. Nyt on meidän perhe koossa. Nyt on hyvä olla...

Vääksyssä

Tänään vietettiin kaunista kesäpäivää Vääksyssä. Käveltiin ristiin rastiin kanavan rantaa, kylällä ja satamassa. Oltiin ensimmäistä kertaa ja ihastuttiin. Niin kaunista...

Sattumalta löydettiin kiva pieni sisustuspuoti. Pitihän siellä piipahtaa. Vauvanhuoneeseen löysin jotain pientä.

Uimarannallakin käytiin. Perheen pienin hurjapää heitti talviturkinkin. Kaatui ensin rantavedessä vaatteet päällä jolloin ne tietty piti ottaa pois :) Voi sitä riemua! Kyllä kesä on ihana...

Vappu

Tulin vain toivottamaan kaikille 

OIKEIN HAUSKAA VAPPUA!

Meillä poika on nukkumassa päikkäreitä. Me valmistellaan miehen kanssa herkkuja iltapäivän vappujuhlia varten. Kotosalla ollaan, vieraiksi tulee minun serkkuni perheineen. Eli pojan pikkuserkut. Lapset saa leikkiä ja herkutella, aikuiset grillaa ja nauttii ehkä lasin kuohuvaa. Ihanaa kun ilmakin muuttui noin aurinkoiseksi. :)

Kissanminttutien vuosi 2012

Näin vuoden loppuessa on mukavaa palata vanhoihin kuviin ja muistella mitä kaikkea meidän perheen elämään on mahtunutkaan vuoden aikana...

Elämä on pyörinyt lähinnä kodin, perheen ja pojan ympärillä. Sellaista aivan tavallista arkea ja yhdessä oloa, ei mitään ihmeempää. Pari kivaa lomamatkaa tehtiin. Keväällä oltiin miehen kanssa ihan kaksin ihanassa Kööpenhaminassa neljä päivää. Mytty oli hoidossa mummolassa ja viihtyi tosi hyvin, iso poika. Mytty onkin muuttunut vuodessa ihan valtavasti. Vauvavuosi jäi taakse ja hänestä on kasvoi tomera ja osaava taapero.

Varsinkin kevät ja kesä on jäänyt mieleen mukavana aikana. Puolitoistavuotiaan pojan kanssa tuli touhuttua kaikenlaista. Retkeiltiin paljon luonnossa ja keksittiin milloin mitäkin ihmeteltävää. Sukuloitiin, mökkeiltiin, käytiin Naantalissa ja saaristossa, uitiin ja kalastettiin...  

Raksailtu on tietysti myös. Sitä omakotitalon rakentajilla riittää loputtomiin. Paljon ollaankin saatu kotona aikaan, yläkerta ja terassi käyttöön, pojalle oma huone ja autotallikin on edistynyt. Minä olen päässyt lempipuuhaani sisustamaan. Koti on alkanut näyttää kodikkaalta ja meidän tyyliseltä. Viis siitä että listoja puuttuu...

Syksyllä arki muuttui kun Mytty aloitti hoidon. Parina päivänä viikossa perhepäivähoidossa. Äiti palasi hetkeksi koulun penkille. Syksy oli väsyttävää ja kiireistä aikaa. Mutta onneksi loppuvuodesta oli myös syytä juhlia; ensin kaksivuotiasta, sitten isänpäivää, itsenäisyyttä ja lopuksi tietysti joulua :) Pienet juhlahetket saa arjen maistumaan niin paljon paremmalta.

Ensi vuodeksi on luvassa varmasti sitä samaa arkea ja raksailua, mutta myös jotain ihan uutta. Meille kun syntyy vauva toukokuussa :) Pikkusisaren tuoloa odotetaan jo kovasti. Mytty pussailee masua päivittäin, puhuu vauvasta ja hoitaa omaa vauvanukkeaan. Itsekin odotan innoissani uutta tulokasta. Uusi vuosi otetaankin nyt ilolla ja jännityksellä vastaan. Mitä kaikkea ensi vuosi tuokaan tullessaan?

Oikein hyvää uutta vuotta kaikille!

Raksailua ja kesäretkiä

Raksailuraportointi jatkuu, koittakaa kestää...

Terassin ja autotallin lattiavalut saatiin maanantaina tehtyä kunnialla. Nyt betonin pitää antaa kuivua vielä 10 viikkoa ennen kuin terassi voidaan laatoittaa. Menee siis loppukesään. Mutta eipä tuo haittaa. Parempi toi betonilattia terassilla kuin styroksilattia, jolla ollaan menty viime kesä.

Terassin laatat ostettiin kun oli Terrassa hyvä tarjous. Se on tuollainen perus-terassilaatta, tummanharmaa 30x30-kokoinen ja karheapintainen. Ei pitäisi olla liukas sateen jälkeenkään. Laatan harmaan sävy sopii sattumalta tosi hyvin meidän talon väriin. Hyvä niin, meillä kun tehtiin valinta taas aikalailla hinnan mukaan. Laatta maksoi 10.95€/m2, ehkä puolet siitä mitä pakkasenkestävät laatat yleensä. Meidän taloprojektissa on noudatettu aika tiukkaa budjettia koko ajan. Vähän kun käyttää aikaa etsimiseen niin materiaaleissa voi säästää piiitkän pennin.

Yläkertassa on katto ja seinät tasoitettu ja saumattu, huomenna aletaan maalaushommiin. Jee! Ensi viikolla päästään vihdoin tapetoimaan ja lattioita asentamaan. Ja mä pääsen laittamaan Myttysen huonetta :) Sitä mä odotan ihan kaikista eniten. Nyt täytyisi vaan hakea kaikki varastoidut huonekalut kotiin ja laittaa pensseli heilumaan. Mulla on siis sekalainen sortimentti vanhoja huonekaluja yläkertaan jotka vaatii kunnostusta ja maalausta.

Yläkerran oleskelutila ja toinen lastenhuone laitetaan sitten pojan huoneen jälkeen kuntoon. Nyt mun pitäisi tehdä lopullinen valinta niidenkin tapettien ja maalien suhteen. Suunnitelma on päässä valmiina mutta materiaaleja ei ole vielä hankittu...

Ollaan me muutakin touhuttu kuin vaan rakennettu. Pojan kanssa ollaan tehty pieniä retkiä ja nautittu ihanista kesäpäivistä. Ollaan pyöräilty, tutkittu luontoa, paistettu nakkeja laavulla ja pääsipä Mytty pari päivää sitten kastautumaan järveenkin. Vesi oli ihan älyttömän kylmää vielä, mutta eipä tuntunut pienen menoa haittaavan. Ei varmaan poika edes huomannut veden kylmyyttä kun niin innokkaasti vedessä läpsytteli. Ja halusi aina vaan uudelleen ja uudelleen veteen. Piti ihan väkisin kantaa viltille lämmittelemään.

Tälläistä touhuilua meillä. 

Huomenna Kissanminttutiellä käynnistyy blogin 2-vee arvonta. Tulkaapa kaikki osallistumaan!

Mytty 10kk

Enää vajaat kaksi kuukautta ja meidän Mytty täyttää jo vuoden! Siis eikä ole vauva enää. Eikös yli 1-vuotiaita kutsuta jo taaperoiksi? Äitin pikku vauvelista on tulossa jo iso-pienimies. Kesä on mennyt taas hurahtamalla ohi ja Mytty on muuttunut tosi paljon keväästä. Osaakin jo vaikka mitä. Kävelee mielellään taaperokärryjensä kanssa sisällä ja ulkona, aina kauhea vauhti päällä. Näyttää ihan hassulta kun Mytty on tollainen pikku-tappi ( 75cm), näyttää ihan vauvalta ja silti meno on jo noin hurja. Tai ehkä olen vain tottunut siskoni lapsiin, jotka ovat jo pienestä pitäen olleet tosi pitkiä. Heihin verrattuna Mytty on aika minikokoinen.

Mytty ei kyllä muutenkaan ole hetkeäkään paikallaan. Hän haluaa tutkia kaikki paikat ja olla aina mukana kaikessa mitä isi ja äiti tekeekin. Aina välillä hän painaa päänsä hetkeksi sohvatyynyille ja kerää voimia uusiin vouhotuksiin.

Mytty harjoittelee tällä hetkellä lusikalla syömistä. Mukista hän osaa jo hienosti juoda itse, mutta lusikasta ruoka vielä päätyy johonkin ihan muualle kuin suuhun. Lopulta lusikka yleensä unohtuukin ja ruoka lapetaan suuhun sormin. Joka tapauksessa ruokailun päätteeksi sotku on aina melkoinen. Meillä on ruokailutila olohuoneessa, joten lattioita joutuu nykyään lakaisemaan ja pesemään monesti päivässä. Muuten muruset leviävät jokapaikkaan.

Eikö muuten olekin hieno ruokalappu Myttysellä kuvassa? Ihana naapurini ompeli sen hänelle. Käsittääkseni Marimekon vahakankaasta. Kiitos vain E!

Muutama päivä sitten poitsu muuten löysi hiuksensa ja korvansa. (Häh?, Mitäs täällä kasvaa?) Siitä lähtien hän on silitellyt ja nykinyt itseään kovasti. Siis oikeasti kovasti, varmaan satuttanutkin itseään muutaman kerran... Sitä vaan mietin, että voikohan noista korvista tulla ihan höröt jos hän jatkaa samaa rataa? :)

Kantorinkka

Tänään oli oikein hyvä ilma pienelle metsäretkelle. Ei liian lämmin, jotta poikaa jaksoi kantaa rinkassa selässä. Ostettiin jo jonkin aikaa sitten kantorinkka retkeilyä varten. Ihan kauheasti ei olla sitä vielä ehditty testailla. Aika hyvin Mytty siinä näköjään viihtyy.  

Käytiin lähimetsässä katsomassa löytäisimmekö sieniä. Jonkin verran niitä löytyikin, ehkä muutama litra. Täytyy vain vielä sienikirjan kanssa tarkistaa, oliko kaikki tosiaan ruokasieniä. Sen verran on viime sienestyksestä aikaa, ettei oikein uskalla luottaa vain omaan muistiinsa. Oli saaliissa kuitenkin tarpeeksi tuttujakin sieniä, että niistä yhden sienipiirakan illaksi paistaa :)

Popsi popsi porkkanaa

Meidän mini-mies on saanut muutamana päivänä maistaa porkkanaa. Ja voi pojat kun se näyttääkin maistuvan. Suu auki odottaa lusikallista kuin pieni linnunpoikanen. Hän mässyttää ja tunnustelee miltä ruoka suussa tuntuu ja maistuu. Enemmänkin varmasti uppoaisi, mutta näin alkuun hän saa vain muutamia teelusikallisia.

Vitsit että tuo porkkana muuten värjää. En tiedä millä noi oranssit tahrat saisi vaatteista pois? Onko vinkkejä? Käytän kyllä ruokalappua ja vuoraan muutenkin sitterin sideharsoilla mutta aina puolet ruoasta päätyy käsiin ja vaatteisiin. ( tietty lusikkaa ei ehkä kannattaisi antaa pojan omaan käteen...)

On muutes myös jonkin verran sotkuista puuhaa tuo porkkanan keittäminen-soseuttaminen-jääpalamuotteihin tunkeminen.  Kaipaa maminkin vaatteet niitä tahranpoistovinkkejä.

Poitsun porkkanasoseesta innostuen keittelin meille aikuisillekin ruoaksi porkkanasosekeittoa. Ylipäätään tykkään tosi paljon kaikista sosekeitoista, mutta varsinkin porkkanasta tulee namia. Tällä kertaa mukaan pataan lensi myös sipulia, paprikaa ja maustettu tuorejuusto. Ai että onkin hyvää...

Aurinkoista päivää kaikille!

Neljäs kuukausi

Mytty täytti jo pari viikkoa sitten neljä kuukautta. Taakse jäänyt kuukausi oli kauniisti sanottuna hiukka hankala. Pieni sairasteli oikeastaan koko ajan. Pitkä ja sinnikäs flunssa muuttui korvatulehdukseksi, johon saatiin antibioottikuuri. Kuuri taas laittoi vatsan aivan sekaisin. Onneksi lääkkeet kuitenkin auttoivat tulehdukseen ja jälkitarkastuksessa lääkäri totesi korvat terveiksi.

Kovat pakkaset ja kuiva huoneilma pahensi poitsun atooppisen ihottuman aika järkyn näköiseksi. Iho on nyt kauttaaltaan punaisten kuivien läikkien peitossa. Otsa varsinkin on tosi kuiva ja kutisee varmaan aika kovasti kun pieni raapii ja hankaa sitä. Ja sitten tietty itkettää. Hampaatkin alkoivat ilmoitella tulostaan. Kuolaa tulee kovasti ja ikeniä kutittaa. Poika hankaa ikeniään ja jyrsii nyrkkejään ja kaikkea muutakin, mitä nyt milloinkin suuhunsa saa.

Tämä kaikki johti tietysti huonosti nukuttuihin öihin. Puolentunnin-tunnin välein oltiin hereillä joka yö. Välillä on tuntunut etten ole nukkunut päiväkausiin ollenkaan. Väsymys on ollut musertavaa. Kova pakkanen, pimeä vuodenaika ja kauheat lumikinokset veivät totaalisesti voiton minusta... Kaiken kaikkiaan aika tiukilla oltiin :(

Viime viikon loppupuolella alkoi kuitenkin viimein helpottamaan. Ihana kevätaurinko paistoi ja ilma alkoi lämmetä. Mytyn tukkoisuus alkoi helpottamaan ja pari yötäkin meni jo helpommin. Maailma alkoi näyttää taas hiukan valoisammalta. Onhan sitä hei kuukauteen mahtunut kaikkia ihaniakin asioita.

Mytty oppi esimerkiksi pyörähtämään selältä vatsalle ja toisinpäin. Ryömimistä hän on myös harjoitellut kovasti. Menee sellaista mato-myyryä eteenpäin. Ensin otsa maahan ja jaloilla potkitaan kovasti peppua eteenpäin. Sitten taas haukataan happea ja siirretään otsaa eteenpäin. :) Kyllä hän tuolla tyylillä pääsee leikkimaton päästäpäähän ähistyä.

Ja vaikka pieni onkin ollut kipeä on hän silti aikamoinen vekkuli. Nauraa hekottaa ääneen, hihkuu innoissaan uusille asioille ja hurmaa hymyllään... Äitin oma aurinko.

Karhunpoika sairastaa

Pikku-Myttyyn on iskenyt ikävä flunssa. Raukalla nenä ihan tukossa ja yskittää :( Onneksi sentään kuumetta ei ole noussut. Hengitys on vaan niin vaikean kuuloista. Ja kovin itkuinenkin hän on, viihtyy vain sylissä.Tietäähän sen itsekin miten tukkoinen ja kurja olo on flunssassa. Pieni kun ei itse osaa oloaan helpottaa. Olen käyttänyt niistäjää ja keittosuolatippoja avatakseni pojan nenää, se onkin aina hetkeksi helpottanut oloa.

Itselläni on tosi surkea olo kun ei pysty pientä auttamaan. Kyllä ottaa äitinä koville katsoa kun oma rakas on kipeä :( Nämä on näitä uusia tunteita joita on kokenut vasta äidiksi tulon jälkeen. Miten kaikki tunnetilat on kuin kymmenkertaistuneet entiseen verrattuna. Ilo, suru, huolestuneisuus ja rakkaus... kaikki tuntuu paljon vahvemmalta kuin aiemmin. Ja näin ensimmäisen lapsen kohdalla varmaan varsinkin. Tuntuu että aina saa olla sydän sykkyrällä ja miettiä mitäs nyt tehdään, millä autat pientä ja pidät huolta parhaalla mahdollisella tavalla? Ehkä Myttyä vaivannut koliikki on saanut minut herkistymään hänen itkulleen. Tuntuu että pieni on ehtinyt itkeä niin kovin paljon lyhyen elonsa aikana. Silti, helpollahan me olemme päässet jos vertaa oikein sairaisiin lapsiin. En edes kykene ymmärtämään miten suurta huolta silloin vanhemmat joutuvat tuntemaan...

Vaaleansinistä

Eilen juhlimme poikamme nimijuhlia. Ihanaa kun koti oli täynnä iloisia ihmisiä, lasten leikkejä ja naurua. Kutsuimme tilanpuutteen vuoksi juhliin vain isovanhemmat, sisaruksemme lapsineen ja Mytyn iso-mummon, mutta aika hulinan sekin porukka sai aikaan.

Mytty on siis saanut jo nimen, mutta en halua sitä täällä julkaista. Käytän täällä hänen lempinimeään, olkoon hän siis edelleen Mytty. Tai Myttynen, Pikku-Mytty, Herra Myttynen... mitä näitä kaikkia onkaan :) Rakkaalla lapsella on monta nimeä.

Juhlan kunniaksi koti oli koristeltu vaaleansinisellä, tottakai. Täytekakun ja voileipäkakun tilasin paikallisesta pikku-leipomosta. Ajattelin säästäväni hiukan omia hermojani. Kakut olivatkin mielettömän hyviä, en varmasti olisi parempia itse saanut aikaiseksi. Valkosuklaa-juustokakun leivoin itse. Värjäsin sen elintarvikevärillä vaaleansiniseksi. Kokeilin uhkarohkeana reseptiä ensimmäistä kertaa, tosi hyvää tuli :) Ohjeeseen kuuluvan vadelmakiilteen jätin pois ja koristelin vaan kakun sinisellä nonparelli-sydämellä. Itse pidän paljon enemmän juustokakuista, enkä olisi muuta kakkua kaivannutkaan, mutta miehen mielestä juhlissa kuuluu olla täytekakkukin. 

Poika sai taas ihania lahjoja. Tuntuu että hänet on hukutettu lahjoihin pienen ikänsä aikana. Tässä kun on ollut joulukin välissä. Tavaraa, vaatteita, kirjoja ja leluja on kertynyt iso kasa. Hyvä jos pian päässään uuteen taloon muuttamaan. Alkaa tämä asunto olemaan pieni kun on kolmen tavarat kaappeja täyttämässä. (lahjoista muuten lisää seuraavassa postauksessa)

Vieraita on tosiaan käynyt viikottain ja tuntuukin että kahvipöydässä on istuttu vähän liikaakin. Operaatio Mami Mittoihin saa nyt viimein alkaa todenteolla. Onneksi sain elämäntapa-remonttiin mukaan hyvän ystäväni, jonka häitä juhlitaaan ensi syksynä. Itse asiassa olen saanut kunnian toimia hänen kaasonaan :) Yhdessä aiomme tsempata ja pistää itsemme ruotuun. Kyllä me niihin häämekkoihin vielä mahdutaan! Vai mitä A?

Pikku-Mytty 2kk

Mytylle tuli ikää täyteen kaksi kuukautta joulun aatonaattona. Iso poika siis jo :) Hän on kuukauden aikana kasvanut kovasti ja oppinut vaikka mitä uusia taitoja. ( Kuten esimerkiksi kielen näyttämisen...)Noin viiden viikon iässä oikein huomasi miten hänen silmänsä avautuivat maailmalle. Hän alkoi katsomaan tarkasti silmiin sylissä olleessaan ja hämmästeli silmät suurina kaikkia kodin esineitä. Sen jälkeen hän on alkanut viihtymään lattialla jumppakaaren alla töllistelemässä siitä roikkuvia ötököitä. Hän hihkuu niille ja huitoo niitä käsillään välillä oikein onnistuneesti.

Päätään poitsu kannattelee jo tosi hienosti. Ja kovasti hän sitä haluaakin harjoitella. Sylissäkin pitää kokoajan pöngätä päätä pystyyn. Vauva-asennossa häntä ei enää saakaan kantaa ollenkaan, hän haluaa nähdä kunnolla ja olla pystymmässä.

Massukivut ovat vaivanneet poitsua siitä lähtien kun hän oli noin kahden viikon ikäinen. Kuukauden iässä ne katosivat viikoksi tullen takaisin entistä pahempina. Kai tätä koliikiksi voisi kutsua. Iltaisin kellontarkasti alkaa korviasärkevä raastava huuto, johon ei auta sitten mikään. Kaikki on kokeiltu; hyssytelty, kanniskeltu, eri asennot, vaunuttelu, pompottelu, tutti tai maito, viileä ja lämmin... huuto vaan jatkuu. Pienestä oikein näkee miten häntä koskee. Hän itkee aivan jäykkänä, naama punaisena ja silmät tiukasti kiinni puristettuna lohdutonta itkua joka meistä vanhemmista tuntuu aivan kamalalta. Kun auttaa ei pysty vaikka kuinka yrittää. Ei voi muuta kun olla lähellä ja lohduttaa. Kelloa tulee katsottua joka minuutin välein, monelta se tänään loppuu? Huuto on kestänyt tunnista viiteen tuntiin joka ilta.

Nyt olemme aloittaneet vyöhyketerapian ja tilanteeseen on taitanut tulla muutos. Vielä en uskalla täysin luottaa siihen, että helpottaa. En ennen kuin on ollut enemmän itkuttomia iltoja. Nyt viikon sisällä on kuitenkin ollut jo muutama täysin itkuton ilta. Lisäksi on ollut pari iltaa jolloin itku on kestänyt vain vähän aikaa. Terapiaa siis jatkamme ja toivomme että kivut viimein loppuisivat.

Iltaitkuja lukuunottamatta Mytty on oikein tyytyväinen ja aurinkoinen poika. Noin kuusiviikkoisesta asti olemme saaneet ihailla hänen keimailevaa hymyään ja vielä äänetöntä nauruaan. Poitsu tykkää hirmuisesti äitin itsekeksityistä hölmöistä lorutteluista ja niihin liittyvistä leikeistä. Loruja pitäisikin opetella lisää jottei poitsu kyllästy näihin höpinöihin.

Vuorokausirytmiäkin on jo alkanut muodostumaan. Päivät ovat hyvin toistensa kaltaisia. Aikamoinen iltakukkuja poitsu kylläkin on. Yöunille hän nukahtaa vasta puolenyön aikaan. Siihen toki vaikuttaa paljon se, että koliikki-itkut ajoittuvat myöhäiseen iltaan. Vaikka toinen siis olisikin jo aivan valmis yöunille, pitävät kivut hänet hereillä :(

Päivisin Myttynen nukkuu mieluiten vaunuissa ulkona. Hän veteleekin sellaisia neljän tunnin päikkäreitä vaunuissa pakkasesta välittämättä. Toki hänet myös puetaan hyvin lämpimästi. Poitsu tietääkin jo myssyä päähän vedettäessä että ulkoilemaan lähdetään. Silloin hän painaakin silmät kiinni ja nostaa kädet rennosti ylös ( kuten kuvassa ) ja vain odottaa että nostetaan vaunuihin nukkumaan.

Tänään meillä oli neuvola. Nyt kahden kuukauden ja neljän päivän ikäisenä meidän Pikku-Mytty on 57,4 senttiä pitkä ja painaa jo huimat 5660 grammaa. Kuukaudessa hänen painonsa on siis noussut puolitoista kiloa. Kyllä siis maito on maistunut :)

Kolme yötä...

Kolme yötä jouluun on, laskin aivan itse eilen,

kun näin silmät tonttusen.

Kynttilätkin loistaa taas, ikkunoista katsellaan,

kun lunta hiljaa putoaa.

Iltasella rakensin mä pienen seimen huoneessain,

kun löysin vanhan pahvilaatikon.

Pöydään ääreen nukahdin ja vuoteeseen mut kannettiin,

kun unta näin; “Nyt joulu tullut on!”

Kolme yötä jouluun on, laskin aivan itse eilen,

kun näin silmät tonttusen.

Leivotaan ja siivotaan, kuusikin jo sulaa saa,

kun kolme yötä enää on!

Joulu on ihan kohta ja meillä on huusholli aivan sekaisin :( Olen flunssainen ja tosi väsynyt. Paljon en saa aikaan päivällä kun Mytynkin kanssa täytyy kuitenkin jaksaa seurustella. Onneksi sain joululahjat vihdoin valmiiksi viikonloppuna. Alkuviikosta oli tarkoitus laittaa koti joulukuntoon, mutta en taida jaksaa tehdä muuta kuin pienen raivauksen ja pahimpien pölyjen pyyhkimisen. Mehän kuitenkin menemme vanhempieni luokse aatoksi. Eihän tätä sotkua siis kukaan ole katselemassa.

Itse asiassa ajattelin, että voisimme poitsun kanssa lähteä jo ylihuomenna aamulla vanhemmilleni ja Mies voisi tulla perässä. Eikä kotiin paluullakaan ole mitään kiirusta. Ollaan rauhassa pari päivää Mytyn kanssa mummolassa ja nautitaan joulutunnelmasta. Siellä on äitini laittanut kodin kauniiksi, on koristeita, joulukuusi ja kaapit on täynnä herkkuja :) Siten ehtisi myös kerrankin viettää aikaa yhdessä perheen kanssa. Ja kuten jo aiemmin totesin, tulee se Joulu vähän vähemmälläkin hössöttämisellä...

Pikku taiteilija

Viikonloppuna Myttynen pääsi taiteilemaan :) Halusimme tallentaa hänen pienet suloiset jalanjälkensä muistoksi vauva-ajasta. Löysin paikallisesta lastentarvikeliikkeestä valmiin pakkauksen, jolla sai helposti tehtyä kipsivaloksen poitsun askelista. Pakkaukseen kuului kipsijauhe ja kauniit kehykset johon valoksen pystyi suoraan tekemään. Ihan täydellistä jäljistä ei tullut, muttei haittaa yhtään! Aikas liikuttavat kuitenkin... Miten nuo jalat voivatkin olla noin pienet? Ja ihastuttavat mini-varpaatkin...

Lisäksi teimme vielä sormiväreillä jalanjäljet värilliselle kartongille. Nämä ajattelin laittaa poitsun vauvakansion väliin muistoksi.

Kutsut

Tänään poitsun nukkuessa päiväunia olen askarrellut kutsuja hänen nimijuhliinsa. Jälleen kerran pitäydyin hyvin yksinkertaisessa mallissa. En ole kovin hyvä näpertelemään monimutkaisia tai moniosaisia kortteja. Yleensä joulu-, onnittelu- ja kutsukorttini ovat melko helppotekoisia. Tässä käytin valokuvaa poitsusta unipupu kainalossa. Liimasin sen vaaleanharmaalle pahville, sidoin ympärille vaaleansinistä silkkinauhaa ja ripustin vielä minikokoisen tutin roikkumaan korttiin. Aikas veikeä lopputulos mielestäni.

Nyt vaan suunnittelemaan juhlia. Mitähän sitä tarjoilisi? ...ja mitä niissä nimijuhlissa ylipäänsä tapahtuu? Eipä olekaan kokemusta kuin ristiäisistä...

Vinkkejä vastaanotetaan :)

Ensimmäinen kuukausi

Niin tuli täyteen Mytyn ensimmäinen kuukausi. Mahdotonta, miten aika on voinutkin mennä niin nopeasti. Tänään neuvolassa Mytty mitattiin ja punnittiin. Hienosti hän onkin kasvanut. Pituutta venähtänyt kuukauden aikana 4,5 senttiä ja painokin noussut 600 grammaa. Kyllähän sen pojasta huomaakin. Posket ovat kuukaudessa kovasti pyöristyneet ja vastasyntyneen vauvan heiveröisyys vaihtunut jäntevyyteen.

Mytyn kasvun on kotona voinut huomata myös pikkuhiljaa sopivaksi käyvistä vaatteista. Alussa tuntui että pienimmätkin vaatteet olivat hänelle todella reiluja ja pyörivät päällä. Joitakin koon 50 vaatteita on jo jäänyt pieniksikin ja pitänyt poistaa käytöstä. Seuraavaksi täytyykin tehdä inventaario hankituista ja saaduista vaatteista ja kaivaa oikeat koot esiin ja käyttöön.

Säännöllistä vuorokausirytmiä Mytylle ei vielä ole muodostunut. Hän nukkuu, syö ja valvoo mielensä mukaan. Yleensä hän nukahtaa yöllä vasta yhden tai kahden aikoihin. Aamuisin sitten nukummekin ainakin kymmeneen. Mytyllä näyttäisikin olevan vieläkin sama rytmi kun vatsassa ollessaan. Silloinkin hän potkuillaan piti mamia hereillä öisin ja aamupäivisin vatsassa oli aivan hiljaista.

Ruokahalua pojalla tuntuu olevan rajattomasti. Rinnalla hän olisi vähän väliä ja monesti tulee ihmeteltyä, miten hänellä voikin taas olla nälkä. Toki osa rinnalle haluamisesta on varmasti vain läheisyyden halua. Poika kun tuntuu haluavan nukkua tissi suussa sylissä :)

Ensimmäiseen kuukauteen mahtuu älytön määrä vaihdettuja vaippoja ja paljon pukluisia vaatteita. Tuntuu että koko ajan ollaan pesemässä pyllyä ja vaihtamassa taas kerran puhdasta päälle...sekä äidille että pojalle. Onneksi vaatteita tuli hankittua reilusti, muuten pesukone saisi olla jatkuvasti pyörimässä. Nyt riittää sentään yksi koneellinen päivässä.

Mytty nauttii lämpimistä kylvyistä, hoitopöydällä köllimisestä ja vaunuilusta. Tuolloin hän on aina rauhallinen ja tyytyväinen. Lisäksi hän pitää silittelystä ja sylissäolosta. Varsinkin kun hänen kanssaan kävellään, keinutaan keinutuolissa ja pompitaan jumppapallon päällä.

Tälläistä ja paljon muuta on kuulunut meidän Mytyn ensimmäiseen kuukauteen. Mitähän kaikkea seuraavat kuukaudet tuovatkaan mukanaan?

I love dad

Eilen mieheni pääsi viettämään ensimmäistä isänpäiväänsä. Varmasti päivä oli hänelle tärkeä ja mieleenpainuva. Minullekin oli tärkeää juhlistaa päivää, halusin muistaa miestäni lahjalla ja herkuilla. Mytylle olin hankkinut päivään sopivan "I love dad"-paidan. Mieheni yllättyi ja ilahtui siitä kovasti. Tosi vekkulilta Mytty paidassaan näyttikin.

Päivän vietimme minun vanhempieni luona, jonne oli saapuneet myös mummoni ja siskoni perheineen. Äitini oli tehnyt lempiruokaani lapinpataa, josta tapani mukaan söin itseni aivan ähkyyn :) Toisten tekemä ruoka nyt vaan maistuu aina niin vastustamattoman hyvälle. Ja miten olikaan juhlaa istua valmiiseen pöytää ja syödä rauhassa kahta kättä käyttäen, kun Mytylle riitti sillä välin sylittelijöitä.

Siskoni viisikuukautinen poika näytti jättiläiseltä Mytyn rinnalla. Noin nopeastiko ne vauvat aina kasvavat noin isoiksi, ihmettelimme porukalla? Voi ne ovat niin vähän aikaa ihan pieniä...

Illalla herkuttelimme mieheni kanssa kaksin vielä suklaakakulla ja alkoholittomalla kuohuviinillä, ja mieheni sai avata pakettinsa. Päivä oli ollut oikein mukava, ja kun Mytty vielä nukahti yöunillensa ilman jokailtaista mahakipu-itkua, tuntui se täydelliseltä :)