Mites teillä muilla, onko jouluvalmistelut jo tehty?
sunnuntai 21. joulukuuta 2014
Kolme yötä jouluun
Meillä on jouluvalmistelut hyvällä mallilla. Siivous on tehty ja koristeet kaivettu esiin. Kuusikin on jo sisällä. Leipomuksia ja kokkailuja pitäisi aloitella seuraavaksi. Muutama lahjakin hankkimatta. Mutta ei todellakaan mitään stressiä, kaiken ehtii ihan ilman hötkyilyä...
maanantai 15. joulukuuta 2014
Marian joulutori
Oltiin eilen iltasella käymässä Hollolan kirkonkylällä Marian joulutorilla. Oli kyllä todella tunnelmallinen tapahtuma, joka levittäytyi pienelle alueelle Hollolan keskiaikaisen kirkon lähistölle. Vanhassa kanttorilan pihapiirissä ja aittarakennuksissa oli avoinna käsityöläisten puoteja, kunnantalolla oli myyjäiset ja pari sisustusmyymälääkin oli auki. Muutamassa ulkokojussa myytiin myös ruokaa ja kuumaa mehua.
Vanhaan piharakennukseen oli avattu pieni glögitupa jossa kävimme herkuttelemassa aivan älyttömän hyvillä pipareilla. Sainpa reseptinkin mukaani kun ihmettelin emännälle mikä mahtaa pipareiden salaisuus ollakaan :) Katsotaan jos viikonloppuna ehditään lasten kanssa testata reseptiä...
Illan pimetessä vanhat rakennukset ja sinne tänne sytytetyt jouluvalot ja tulet näyttivät aivan ihanilta. Silloin tuli tunne, että Joulu on ihan kohta ♥
keskiviikko 10. joulukuuta 2014
Joulukortteja
No nyt ne on postitusta vaille valmiit. Meidän joulukortit siis. On tää kyllä aikamoinen projekti kun yrittää 1,5v- ja 4v-vuotiaiden kanssa noin 20 korttia itse askarrella. Pienemmän kanssa homma nyt on pelkkää sotkemista eikä 4veekään jaksa tehdä kerralla kuin pari korttia. Viikon verran me näitä joka ilta taiteiltiin ja hienoja niistä tulikin :) Tehtiin monia erilaisia jotta lasten kiinnostus ei lopahtaisi...
Tälläisiä kuusenpallokortteja tehtiin aika monta. Mytty osaa jo tosi hienosti leikata viivaa pitkin eri muotoja joten hän sai leikata palloja erilaisista tapettijämistä. Pallot liimattiin korttipohjalle ja päälle vähän kimalleliimaa. Tässä ne kimalteet on kyllä vähän missä sattuu :) Mutta sen takia nää onkin musta hienoja kun näkee että lapsi on tehnyt. Minulle jäi vain "lankojen" piirtäminen.
Erilaisia kädenjälki-korttejakin tuli tehtyä. Niissä vilkuttavat lumiukkoperheet ja tonttulaumat. Näiden tekeminen oli lapsista varmaan mukavinta. Niin kuin yleensä kun pääsee sormiväreillä sotkemaan.
Yksi kortti saatiin myös tehtyä kultalangalla pujottelemalla. Tämä oli vielä vähän liian vaikeaa 4-vuotiaalle. Hän jaksoi pujotella lankaa puoleen väliin ja pienet paljetitkin vielä tuskastuttivat. Ehkä näitä tehdään siis ensi vuonna.
Tälläisiä kortteja meiltä postitellaan tänä vuonna. Ensi vuonna täytyy varmaan aloittaa korttien teko vieläkin aiemmin. Hoppuhan tässä taas meinasi tulla. Postin punaisessa kuoressa täytyy kai postittaa kortit 12. päivä mennessä? Mites teillä muilla, tuliko kiire korttien kanssa? Ja hei laittakaa ihmeessä linkkiä jos blogeistanne löytyy kuvia korteista. Uusia ideoita jakoon kiitos :)
lauantai 6. joulukuuta 2014
perjantai 5. joulukuuta 2014
Joulukuu
Niin se vaan on jo melkein viikko mennyt jo joulukuutakin. Olen ollut koko viikon flunssainen, kuume ja lämpö on sahannut edes takaisin. Jouluvalmisteluita en ole jaksanut tehdä ollenkaan. Hirveästi syyhyttäisi kaivella jo kaikkia koristelaatikoita. Ehkä huomenna jaksaa jo paremmin. Nyt tuntuu että pahin pöpö on jo nujerrettu. Blogikalenteriakin aiemmin suunnittelin, mutten jaksanut siihenkään projektiin ryhtyä. Laittelen sitten´vaikka lähempänä joulua kuvia jouluvalmisteluista.
Joulukortteja sentään saatiin lasten kanssa tehtyä. Ja tulikin muutes hienoja pikku taiteilijoiden tuotoksia. Laittelen niitä kuvia myös myöhemmin. Nyt aion ottaa vaan mukin lämmintä ja kääriytyä peiton alle katsomaan Netflixiä.
Hyvää yötä kaikille...
keskiviikko 26. marraskuuta 2014
Tiistain tunnelmia
Eilen lasten mentyä nukkumaan oli kotona jotenkin niin ihana tunnelma että räpsin pari kuvaa. Ulkona oli pimeätä, maassa lunta (eilen vielä oli nyt ne on sulanut), kotona kerrankin siistiä, kynttilöistä ja tunnelmavaloista lähti ihana pehmeä valo. Vaikka tää syksyn pimeys mua väsyttääkin niin on tässä pimeydessä myös jotain ihanaa fiilistä. Meillä ei yleensä illalla ole isot kattovalot päällä vaan valo tulee takkatulesta, pöytälampuista, kynttilöistä ja pallovaloista. Silloin ei pienet pölypallot nurkissakaan haittaa vaan koti näyttää oikein kivalta ja... kodikkaalta.
Joku saattaa kiinnittää huomiota meidän erikoiseen sohvapöytään :) Saatiin siskolta lastenpöytä ja -tuolit joita heillä ei enää käytetä. Niiden oli tarkoitus mennä Minin huoneeseen. Mutta kun kannoin ne sisälle ja olohuoneeseen, Mini ja Mytty innostuivat niistä niin että ne piti jättää siihen. Nyt tuossa piirrellään, tehdään palapelejä ja muovaillaan ahkerasti. Ja syödään välipalaa ja leikitään ravintolaa. Joten olkoon nyt sohvapöydän virkaa toimittamassa jonkin aikaa. Ei edes näytä hassummalta.
Keittiöstäkin löytyy yksi mun erikoisista sisustusratkaisuista. Kaappien päällistä tilaa valaisemaan laitettiin nimittäin jouluvalot. Keksin idean kun kaivelin jouluvaloja esiin ja ripustelin niitä ulos ja ympäri kotia. Muistin että meillä on kaappien päälle vedetty pistorasia koska tarkoituksena on ollut etsiä sinne jokin valosarja. Kysyinpä sitten mieheltä voisiko sinne laittaa yksinkertaisesti jouluvalosarjan. Ja mitään estettä emme asialle keksineet. Joten sielläpä ovat ja tulee kyllä kivasti valoa. Niiden ja pallovalojen lisäksi en keittiössäkään yleensä illalla muuta valoa tarvitse. Ihan hyvin näkee iltapalaa laitella.
Tälläiset tiistain tunnelmakuvat :) Mukavaa viikkoa kaikille!
Tunnisteet:
keittiö,
koti,
olohuone,
sisustaminen,
syksy
lauantai 22. marraskuuta 2014
Pikkukuusi
Lasten kanssa kävimme pari päivää sitten hakemassa metsästä kuusenoksia ulkoistutuksiin. Otimmepa mukaan samalla pari pientä kuusenalkuakin. Toinen nököttää etuovella ja toinen laitettiin sisälle maljakkoon. En tiedä kauan se siinä karisematta säilyy mutta ihaillaan nyt jonkin aikaa. Yhdessä parin talolyhdyn ja valokranssin kanssa näyttääkin jo aika jouluiselta. Muita koristeita en vielä laittanut. Se on vielä pikkasen liian aikaista. Mutta enköhän mä niitäkin kohta ala kaivelemaan esiin. Olen aina ollut aikamoinen jouluihminen. Yleensä joulukuun alussa alkaa joulufiilis lisääntymään. Ja sen myötä kodin koristelut.
Eihän tässä enää ole kuin reilu viikko niin onkin jo joulukuu. Vielä pitäisi suunnitella ja hankkia sisältö lasten joulukalenteriinkin. On jäänyt vähän viimetinkaan. Ehkä jotain tarroja, kiiltokuvia, karkkia ja muita pieniä yllätyksiä...
Blogikalenteriakin olen tuumaillut. Viime vuonna ei siihen aika riittänyt mutta nyt olisi taas innostusta ja ehkä aikaakin paremmin. Kahden vuoden takaisia "luukkuja" on ollut itse kiva lueskella jälkikäteen. Katsotaan siis jos tänä vuonnakin availlaan joulukalenteriluukut Kissanminttutiellä :)
torstai 20. marraskuuta 2014
Hiljaista
Just nyt meillä on niin rauhallista ja hiljaista. Pienempi on päikkäreillä niin kuin nyt yleensäkin tähän aikaan. Mutta isompikin nukahti juuri sohvalle kerhosta tultuaan. Tämä on melko harvinaista herkkua. Kotitöitä voisi tietysti tehdä niin kuin aina, mutta en taida viitsiä. Jos hautautuisi vaan sohvannurkkaan blogeja selailemaan...
maanantai 17. marraskuuta 2014
Tähtitortut
Eilen leivottiin lasten kanssa ensimmäiset joulutortut. Teimme ne hiukan eri tavalla kuin perinteiset tähtitortut. Otimme taikinalevystä piparimuotin avulla tähtiä, paistoimme ja täytimme.
Välissä näissä on luumuhilloa ja Valion luumu-kanelirahkaa. Oli kyllä tosi hyviä, erilaisia kuin perinteiset. Itse pidin myös versiosta johon laitoimme pelkkää rahkaa väliin. Ne eivät olleet ihan niin makeita. Näitä meillä syödään varmaan vielä monta kertaa ennen joulua.
maanantai 10. marraskuuta 2014
Maanantai
Voi että maanantait osaakin välillä tuntua tahmeilta. Viikonloppu meni herkutellessa, isänpäivän kunniaksi tietty :) Mutta se kyllä tuntuu näin maanantaina, sokeriähkyn jälkeisenä krapulaisena olona. Ulkoilmakaan ei nyt houkuttele. Harmi kun kaikki lumet on kohta sulaneet. Tälläinen harmaa märkä syyskeli ei tosiaan ole mun juttuni. Jos kenenkään.
Tällä kertaa muutama räpsäys keittiöstä. Sieltä ei olekaan tullut otettua paljon kuvia. Ehkä sen takia kun siellä on aina niin hirveä kaaos? Nyt on harvinaisen siistiä kun illalla oli ruokavieraita.
Mukavaa viikkoa. Toivottavasti se teillä on alkanut energisemmin kuin kissanminttutiellä...
lauantai 1. marraskuuta 2014
Merirosvosynttärit 4-vuotiaalle
Mytyn synttäreitä vietettiin tänä vuonna merirosvoteemalla. Taitaa olla aika suosittu juttu tuon ikäisillä. Kaupasta löytyi ihan hyvin tuohon teemaan koristeita: muffinivuokia, servettejä, paperipillejä, pieniä merirosvolippuja, ilmapalloja ja merirosvojen silmälaputkin. Kaapista sattui vielä löytymään vanha 70-luvun puna-valkoraidallinen verho, jonka laitoin pöytäliinaksi. Tältä meidän juhlamme näyttivät...
torstai 23. lokakuuta 2014
Minin huone
Pari kuvaa Minin huoneesta. Hetken aikaa siistinä, ennen kuin neiti on taas levittänyt kaikki mahdolliset lelut lattialle. Pienen hetken äidin silmä lepää :)
Eipä tuo huone vieläkään valmis ole. Tauluja pitäisi vielä löytää. Mieleisten löytäminen on aina niin hankalaa. Ja tuo nojatuoli odottaa edelleen sitä maalaamista. Ja jonkinlainen hyllykin täällä olisi hyvä. Nyt lelut on lattialla koreissa ja kirjoille on vaan tuo pieni seinähylly.
Mutta niin se on kyllä meidän kaikissa huoneissa. Eihän ne ole ikinä valmiita. Aina haluaa tehdä jotain pientä muutosta ja hankkia uusia kivoja juttuja. Mitähän sitten tapahtuis jos kaikki huoneet oliskin ihan valmiita, eikä keksisi mitään muutettavaa? Täytyis varmaan rakentaa uusi talo...
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)