Kissut ovat joutuneet tottumaan aivan uudenlaiseen elämään vauvan tultua taloon. Kurjaan kai niiden mielestä. Aiemmin ne olivat meidän karva-vauvoja, huomionkohteena, aina sylissä paijattavina ja hellittävinä. Nyt ne joutuvat odottamaan vuoroaan ja pääsevät hyppäämään syliin vasta kun se Mytyltä vapautuu...
Nukkumapaikastaankin ovat joutuneet luopumaan, siirtyneet tyynyltä korvan vierestä sängyn jalkopäähän. Ja silloinkin pitää kuunnella rääkyvää pentua korvat luimussa. Välillä ottaa niin korviin että joutuvat poistumaan huoneesta.
Ennen oli herkkujakin tarjolla enemmän. Nyt ovat olleet kupit välillä tyhjinä ainakin tunnin, kaksi. Ihmis-emolla kun asiat tuppaa välillä unohtumaan. Joutuvat raasut miukumalla huomauttamaan asiasta...
Ja rapsutuksetkin ovat vähentyneet huomattavasti. On ihmis-emolla usein kädet täynnä. Se sama kummallisen näköinen pentu vie kaiken emon huomion.
Kyllä on kurjaa olla kissa...
