Kynttilät

Meillä poltetaan kynttilöitä ympäri vuoden. Ne tuovat mielestäni kotiin kivaa tunnelmaa kesälläkin. Nyt pimeiden iltojen myötä kynttilöiden määrä vaan on lisääntynyt. Kaikilla pöydillä ja hyllyillä on kynttilöitä, tuikkkukuppeja tai lyhtyjä. Mytyn huone on kai ainoa paikka, jossa ei ole kynttilöitä. Monesti sytyttelen kynttilöitä heti aamulla herätessä.

Kauniin valon lisäksi kynttilöissä parasta on tuoksu. Musta kynttilöiden tuoksu on jotenkin kotoisa. Ja ne täytyy ehdottomasti sytyttää tulitikuilla. Niistäkin lähtee niin hyvä tuoksu. Tulitikkurasian tulisi myös olla kaunis tai jopa itse koristeltu :) Sitten tunnelma on täydellinen. Joo, ihan älytöntä, tiedän. Mun mies niin pyörittelis tässä kohtaa päätään mun jutuille. Mutta minä sanon siihen että jos ihminen saa näin pienistä arkisista asioista jotain mielihyvää, niin se hänelle sallittakoon! Vai mitä...

Sitä olen vaan pohtinut, kun meillä nyt kuitenkin niin paljon kynttilöitä poltellaan, et pitäisikö noi tuikkujen metallikupit kierrättää? Tai siis pitäisihän ne jos tarkkoja ollaan. Mutta tekeekö muut niin? Ja millähän ihmeellä tuon kuppiin jäävän steariinin muka irrottaa?

Meillä lajitellaan ja kierrätetään kaikki jäte aika tunnollisesti. Energiajäte ja kaatopaikka nyt luonnollisesti, biojäte, kartongit ja paperit, lasit ja pantilliset pullot/tölkit, patterit ja metalli. Metalliinhan noi tuikkukupitkin kyllä kuuluisi. Miten musta tuntuu että ne jää tulevaisuudessakin kierrättämättä. Nyt voi joku tunnollisempi asiaan vaikuttaa ja kertoa miten sen steariinin sieltä kupista saa pois!

Karhunpoika sairastaa

Pikku-Myttyyn on iskenyt ikävä flunssa. Raukalla nenä ihan tukossa ja yskittää :( Onneksi sentään kuumetta ei ole noussut. Hengitys on vaan niin vaikean kuuloista. Ja kovin itkuinenkin hän on, viihtyy vain sylissä.Tietäähän sen itsekin miten tukkoinen ja kurja olo on flunssassa. Pieni kun ei itse osaa oloaan helpottaa. Olen käyttänyt niistäjää ja keittosuolatippoja avatakseni pojan nenää, se onkin aina hetkeksi helpottanut oloa.

Itselläni on tosi surkea olo kun ei pysty pientä auttamaan. Kyllä ottaa äitinä koville katsoa kun oma rakas on kipeä :( Nämä on näitä uusia tunteita joita on kokenut vasta äidiksi tulon jälkeen. Miten kaikki tunnetilat on kuin kymmenkertaistuneet entiseen verrattuna. Ilo, suru, huolestuneisuus ja rakkaus... kaikki tuntuu paljon vahvemmalta kuin aiemmin. Ja näin ensimmäisen lapsen kohdalla varmaan varsinkin. Tuntuu että aina saa olla sydän sykkyrällä ja miettiä mitäs nyt tehdään, millä autat pientä ja pidät huolta parhaalla mahdollisella tavalla? Ehkä Myttyä vaivannut koliikki on saanut minut herkistymään hänen itkulleen. Tuntuu että pieni on ehtinyt itkeä niin kovin paljon lyhyen elonsa aikana. Silti, helpollahan me olemme päässet jos vertaa oikein sairaisiin lapsiin. En edes kykene ymmärtämään miten suurta huolta silloin vanhemmat joutuvat tuntemaan...

Pyhistä arkeen

Tässä vielä muutamia kuvia Joulusta. Vietimme neljä päivää vanhempieni luona, rentouduimme ja söimme hyvin (ja liikaa). Oli mukavaa viettää aikaa perheen ja sukulaisten kanssa. Ehdin nähdä pikaisesti myös ystäviäni, jotka olivat myös saapuneet kotikaupunkiin omien vanhempiensa luokse.

Aatto oli yhtä hulinaa kun oli iso porukka koolla. Pukki kävi tuomassa tosi ison kasan lahjoja, etenkin lapsille. Myttynen sai paljon ihania ja tarpeellisia lahjoja, vaikkei niistä ymmärtänyt tuon taivaallista. Hän onkin vielä niin pieni että nukkui suurimman osan Joulusta. Tänä vuonna saikin äiti vielä availla paketteja hänen puolestaan.

Äkkiä se vain taas hurahti ohi. Aina sitä odotetaan ja siihen valmistaudutaan pitkään, sitten Joulu ja pyhät kiitää liian nopeasti. Tänä vuonna nyt erityisesti kun Joulu osui viikonloppuun. Maanantaiaamuna oli paluu arkeen kun Mies lähti töihin ja me jäätiin Mytyn kanssa kotiin sotkun ja pyykkivuoren keskelle. Hirveästi kertyy pyykkiä melkein viikossa. Eihän siinä muu auttanut kuin laittaa kone pyörimään, alkaa purkamaan kasseja reissun jäljiltä ja laittamaan tavaroita paikoilleen...

Syömisten suhteen aion palata heti arkeen ja ottaa itseäni niskasta kiinni. En aio odottaa vuoden alkuun aloittaakseni "laihdutuskuurin". En edes halua ajatella tätä kuurina, nyt on vaan herkuteltu tarpeeksi ja pitää alkaa syömään terveellisesti. Raskauskilot alkaa pikkuhiljaa ahdistamaan, joten eiköhän niistä olisi aika päästä! Parhaani aion ainakin yrittää...

Lumivalkoista

Eilisen päivän ja yön aikana on tullut ihan älyttömästi lisää lunta. Tällä seudulla sitä ainakin riittää kauniiksi kinoksiksi. Valitettavasti vain aurausmiehet ovat tainneet olla ylityöllistettyjä, joten kävelyteitä ei oltu pahemmin aurailtu. Vaunuja työntäessä sai välillä oikein tehdä töitä eteen päin päästäkseen. Kyllä saavat raskauskilot ( joita tuli kerättyä muutama ) kyytiä kun koko talven lykkii Myttyä vaunuissa kahdesti päivässä. Hyötyliikuntaa parhaimmillaan! Ulos on mukava lähteä kun on näin ihana talvisää.

Ulkona on kauniin valkoista ja jouluista. Sisälläkin paljon valoisampaa kun vähäinen valo heijastuu hangista. Poltan jouluvaloja ja kynttilöitä jo aamusta iltaan. Onhan joulukin jo niin lähellä. Koristeita meillä ei paljon ole. Kaikki vanhat on pakattu laatikoihin ja säilytykseen vanhempieni autotalliin. Kaivelen ne sieltä sitten esiin ensi jouluksi uuteen taloon. Tänä vuonna koristeiksi saavat riittää kynttilät, joulukukat ja pari paperitähteä hyllyn päällä.

Hetki itselle

Neljä viikkoa on kulunut vauvan syntymästä. Aika on mennyt uskomatonta vauhtia. Päivät täyttyvät syötöistä, vaipan ja vaatteiden vaihdoista, hyssyttelystä ja ulkoilusta... vauva-arjesta.

Olen kuitenkin yrittänyt ottaa joka päivä pienen hetken ihan vaan itsellenikin. Oli se sitten normaalia pidempi kuuma suihku tai saunominen, yksin kaupassa käynti tai suosikkini; blogimaailmaan uppoutuminen tuokioksi. Ne pienet hetket ja ihan muiden kuin vauva-asioiden ajatteleminen auttaa taas jaksamaan vähäunisia öitä.

Kaivoin kaapeista esille vanhat joululehdet, joita en ikinä raaski heittää keräykseen. Niiden lisäksi minua odottaa muutama tämän vuoden numero, joita en ole vielä ehtinyt avatakaan. Aika iso pino siis. Mytty nukkuu sopivasti päivän toisia päikkäreitään. On siis mamin oman tuokion aika. Sitten vaan kyntttilöitä palamaan, sohvalle makoilemaan, lämmintä mehua sekä pipareita evääksi ja hetkeksi joulun tunnelmaan uppoutumaan...