torstai 19. kesäkuuta 2014

1v. synttärit: tarjoilut


Tässäpä lisää kuvia Minin ekoilta synttäreiltä. Kakku kuvailinkin jo aiemmin. Vieraita meillä oli lauantain juhlissa 22. Kaksitoista aikuista ja kymmenen lasta. Yritin selviytyä tarjoiluista melko helpolla joten käytin kyllä jonkin verran pakasteita ja puolivalmiita tuotteita. Ja hyvin tuntuivat maistuvan silti :) Mytyn kanssa ahkeroimme murotaikina-perhosia jo muutama päivä ennen juhlia. Nekin tehtiin valmiista pakastetaikinasta, paistettiin ja koristeltiin vain itse. Niiden leipomiseen käytettiin samaa muottia kuin kakun koriste-perhosissa.





Äitini leipoi juhliin vaaleanpunaisia perhosen muotoisia pikkuleipiä, jotka me taas Mytyn kanssa koristelimme. 



Lasten suosikkeja olivat näissäkin juhlissa pienet kermavaahdolla ja nonparelleilla koristellut muffinsit. Ne olivat tällä(kin) kertaa kaupan valmis muffinseja. Niidenkin päälle lisäsin vielä teeman mukaisen sokerimassa perhosen. Makeita herkkuja tarjolla oli näiden ja mansikkajuustokakun lisäksi vaahtokarkit ja riisisuklaapalat.



Suolaisista tarjolla oli savulohi-coctailpalat ja tomaatti-mozzarellapiirakka sekä suolakeksejä ja hedelmiä. Juustojakin olin ostanut, mutten sitten laittanutkaan esille kun tuntui että kaikkea on jo niin paljon. Ja ihan hyvin tällä kertaa ruoat olikin laskettu. Kaikkea riitti, muttei jäänyt liikaa juhlien jälkeen mässäiltäväksi.






keskiviikko 18. kesäkuuta 2014

1v. synttärit: kakku

Minin synttäreitähän siis juhlittiin jo viikko sitten maanantaina ja toisen kerran vielä isommin viikonloppuna. Mutta kaiken juhlatohinan ja valmisteluiden ollessa päällä, en sitten ehtinytkään saada blogijuttuja valmiiksi joten laitetaas ne nyt jälkijunassa sitten. Aloitetaas kakusta, kaikkien juhlien keskipisteestä. Maanantaina, neitokaisen oikeana syntymäpäivänä, herkuttelimme mummojen kanssa mansikka-kermakakulla mutta lauantain juhliin tein vain juustokakun. 


Hyydyttämällä valmistettuja juustokakkuja tuleekin tehtyä aika usein. Melkein aina kun on joku merkki- tai pyhäpäivä. Mutta ekaa kertaa kokeilin sokerimassaa kakun koristelussa. Tein tuollaisia yksinkertaisia perhosia liihottelemaan kakun päälle. Ne olikin yllättävän helppo tehdä varta vasten tuohon hommaan ostamillani muoteilla. Itse asiassa suurimman osan perhosista teki meidän 3,5-vuotias Mytty. Minun tehtäväkseni jäi asetella sokerimassa-perhoset kuivumaan oikeaan asentoon.




Noilla samoilla muoteilla teimme Mytyn kanssa juhliin myös murotaikina-perhosia ja käytinpä muotteja myös apuna kun leikkelin paperista koristeita mm kutsuihin ja ongintapussukoihin. 

MANSIKKA-MASCARPONE HYYDYKEKAKKU

Pohja:

200g Bastogne-keksejä
  75g voita/margariinia sulatettuna
150g maitosuklaata

Täyte:

 5dl mansikoita soseutettuna (n.3dl sosetta)
 2dl vispikermaa
400g mascarponejuustoa
7kpl liivatelehteä
sokeria maun mukaan

Murskaa keksit ja rouhi suklaa. Sulata voi ja suklaa. Suklaan sekaan saa jäädä hiukan rouhetta, ne on kivoja ylläreitä pohjassa. Sekoita voi-suklaa keksimurskan sekaan. Painele irtopohjavuoan pohjalle. Laita jääkaappiin.

Vatkaa kermavaahdoksi. Sekoita mansikkasose ja mascarpone, makeuta sokerilla mieleiseksi. Liota liivatteita kylmässä vedessä noin 5 minuuttia. Puserra liika vesi pois ja sulata liivatteet pieneen kuumaan vesitilkkaan/mansikkasoseeseen. Anna jäähtyä hetki ja lisää liivateseos mansikka-mascarponen joukkoon. Lisää kermavaahto kääntelemällä. Kaada täyte keksipohjan päälle ja laita hyytymään jääkaappiin ainakin muutamaksi tunniksi. Koristele juuri ennen tarjoilua.



Ja laitetaan lopuksi vielä kuva siitä maanantain kermakakusta joka oli tosiaan aika maanantai-versio. Kermakin loppui kesken kuorruttaessa, joten suklaakakku vähän paistaa kulmista läpi. Mutta hyvää oli. Ja ideana hyvä tehdä kakku perhosen muotoon :) Aion kyllä tehdä vielä toisenkin kerran, olkoon tämä harjoitusversio...









Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...