Minin huone

Pari kuvaa Minin huoneesta. Hetken aikaa siistinä, ennen kuin neiti on taas levittänyt kaikki mahdolliset lelut lattialle. Pienen hetken äidin silmä lepää :)

Eipä tuo huone vieläkään valmis ole. Tauluja pitäisi vielä löytää. Mieleisten löytäminen on aina niin hankalaa. Ja tuo nojatuoli odottaa edelleen sitä maalaamista. Ja jonkinlainen hyllykin täällä olisi hyvä. Nyt lelut on lattialla koreissa ja kirjoille on vaan tuo pieni seinähylly.

Mutta niin se on kyllä meidän kaikissa huoneissa. Eihän ne ole ikinä valmiita. Aina haluaa tehdä jotain pientä muutosta ja hankkia uusia kivoja juttuja. Mitähän sitten tapahtuis jos kaikki huoneet oliskin ihan valmiita, eikä keksisi mitään muutettavaa? Täytyis varmaan rakentaa uusi talo...

1v. synttärit: tarjoilut

Tässäpä lisää kuvia Minin ekoilta synttäreiltä. Kakku kuvailinkin jo aiemmin. Vieraita meillä oli lauantain juhlissa 22. Kaksitoista aikuista ja kymmenen lasta. Yritin selviytyä tarjoiluista melko helpolla joten käytin kyllä jonkin verran pakasteita ja puolivalmiita tuotteita. Ja hyvin tuntuivat maistuvan silti :) Mytyn kanssa ahkeroimme murotaikina-perhosia jo muutama päivä ennen juhlia. Nekin tehtiin valmiista pakastetaikinasta, paistettiin ja koristeltiin vain itse. Niiden leipomiseen käytettiin samaa muottia kuin kakun koriste-perhosissa.

Äitini leipoi juhliin vaaleanpunaisia perhosen muotoisia pikkuleipiä, jotka me taas Mytyn kanssa koristelimme. 

Lasten suosikkeja olivat näissäkin juhlissa pienet kermavaahdolla ja nonparelleilla koristellut muffinsit. Ne olivat tällä(kin) kertaa kaupan valmis muffinseja. Niidenkin päälle lisäsin vielä teeman mukaisen sokerimassa perhosen. Makeita herkkuja tarjolla oli näiden ja mansikkajuustokakun lisäksi vaahtokarkit ja riisisuklaapalat.

Suolaisista tarjolla oli savulohi-coctailpalat ja tomaatti-mozzarellapiirakka sekä suolakeksejä ja hedelmiä. Juustojakin olin ostanut, mutten sitten laittanutkaan esille kun tuntui että kaikkea on jo niin paljon. Ja ihan hyvin tällä kertaa ruoat olikin laskettu. Kaikkea riitti, muttei jäänyt liikaa juhlien jälkeen mässäiltäväksi.

Synttärikutsut

Kolmen viikon päästä juhlimme Minin ensimmäisiä synttäreitä. Juhlien teemana ajattelin käyttää perhosia ja vaaleanpunaista. Kutsut sainkin jo postitettua. Ne olivat hyvin yksinkertaiset. Pari vaaleanpunaista perhosta kortin kanteen liihottelemaan ja neitokaisen kuva sisälle.

Tykkään laittaa kutsuihin yleensä lapsen kuvan. Tuleepahan samalla lähetettyä sukulaisille uusin kuva juhlien sankarista. Muuten ei välttämättä sitäkään muistaisi tehdä.

Näitä samoja perhosia olisi tarkoitus leikellä enemmänkin. Niitä käytän kattauksessa ja kaikissa muissakin juhlien pienissä yksityiskohdissa. Kakun päälle aion taiteilla sokerimassasta perhosia liitelemään. Ekaa kertaa siinä hommassa. Mitähän siitäkin tulee? Täytyy tehdä eka satsi ajoissa et ehtii harjoitella. Mut tänään ei tehdä enempää juhlavalmisteluita, vaan nautitaan helteestä. Aurinkoista kesäpäivää kaikille!

Minin huone edistyy

Minin huonekin alkaa pikku hiljaa edistymään. Pinnasänky saa vielä hetken odottaa pientä nukkujaa. Ei olla vielä siirretty pientä omaan huoneeseen. Ei raaskita tai saada vaan aikaiseksi :)

 

 

Kaikki vauvalelut ja -kirjat on siirretty nyt tähän huoneeseen. Minin ehdoton lemppari on keinuhevonen. Sillä saa hurjat vauhdit.

 

 

Rottinkinen nojatuoli pitäisi maalata. Kauniin värinenhän se noinkin on mutta haluan sen kuitenkin valkoiseksi. Kunhan nyt lämpenee taas niin vien sen ulos ja suhauttelen spraymaalilla.

 

 

Huoneen nurkassa oleva kirjahylly on innostanut Myttyä kovasti kirjastoleikkeihin. Hän istuu tärkeänä pikku tuolillaan ja jakelee kaikille sopivaksi katsomiaan kirjoja :) Ja muistakaahan sitten palauttaa ajoissa ettei tule sakkoja!

 

 

Vielä olisi paljon laiteltavaa. Hommat ovat edistyneet hiukan hitaasti kun ollaan sairasteltu niin paljon. Mutta eiköhän se tästä. Hiljaa hyvä tulee...

 

 

 

 

 

Kukkuu Kissanminttutieltä

Heipparallaa vaan kaikille. Jokohan sitä uskaltais kirjoitella että "blogitauko ohitse"? Johan tässä on puoli vuotta vierähtänytkin :) Aina kun olen ajatellut, että olispas kiva vähän bloggailla ja käydä kurkkimassa muidenkin blogeihin, niin joku pikku vitsaus tyyliin vatsatauti on vienyt totaalisesti voimat ja huomion muualle. Minin kolme kuukautta-postauksessa kerroinkin että meille syntyi kesäkuussa sellainen hiukan vaativampi neitokainen. Vatsavaivaa ja unettomia öitä on riittänyt ihan kiitettävästi. Ja tietty ne normaalit hampaiden puhkeamis-itkut ja opettelen konttaamaan-yölläkin-itkut ja en-nyt-tiedä-mitä-ränkätän-itkut siihen päälle. Juu, voin todeta että mihinkään ylimääräiseen ei ole ollut aikaa eikä voimia. Aikalailla elämä pyörinyt tässä kotikulmilla lasten kanssa. Eikä siinä mitään pahaa olekaan, aina ei tarvitse täyttää arkea kaikella ylimääräisellä. Varsinkaan jos siihen ei ole voimia just silloin. Olen ajatellut että aika aikaansa kutakin, ei nämä vauva-ajan haasteet ikuisesti kestä. Vauva-vuosikin on kohta jo historiaa ja Ministä tulee ei-niin-mini...

Muutenkin nyt viime viikkoina kevätauringon paistaessa ihanan kirkkaana on alkanut tuntua et oikein pursuan energiaa. Hirveä hinku tehdä jotain: ommella, laitella kotia ja pihaa, istuttaa jotakin jonnekin, askarrella... askarteluintoa olenkin päässyt nyt purkamaan Mytyn kanssa virpomisvitsoihin. Tällä hetkellä ruokapöytämme näyttääkin aika kaaokselta. Monenlaista pääsiäiskoristetta on valmistumassa.

Sunnuntaina olisi tarkoitus lähteä virpomaan. Mytty luetteli melkein kymmenen paikkaa jonne haluaa mennä, joten päätin että askartelu aloitetaan ajoissa. Kolme ja puoli-vuotias ei jaksa kerralla tehdä kuin korkeintaa kaksi oksaa. Joten jos tekis joka päivä muutaman, niin eiköhän ne valmistu sunnuntaiksi. Toki autan häntä, mutta periaatteessa haluan, että hän tekee joka oksaan jotain itse. Ettei mene ihan äidin omaksi pakertamiseksi. Aika hienoja oksia ollaankin jo saatu aikaiseksi. Noi metallinhohtaiset teipit osoittautui aika nopeaksi ja käteväksi koristeeksi. Niitä on Myttykin osannut itse kiinnittää. Ja hyvältä näyttävätkin, vai mitä?

Että semmosta täällä nyt. Toivotaan ettei seuraavaa kertaa tartte odottaa puolta vuotta :) Saa muutes laittaa kuulumisia! Ja yritän päästä teidänkin blogeihin katsomaan, mitä olette touhunneet puoli vuotta. Saattaa kyllä kestää hetki, kun plärään kaikki suosikit ja tutut läpi :)

OIKEIN HYVÄÄ KEVÄTTÄ

Minin kolme kuukautta

Tervehdys pitkästä aikaa. Viime postauksesta onkin vierähtänyt jo reilusti yli kuukausi. Meidän perheessä elämä rullailee samaa rataa eteenpäin, kiireistä arkea. Mitään ihmeitä ei olla tehty, kunhan kotia pidetty pystyssä. Välillä siinä jopa onnistuttu, aina ei niinkään :)

Vauva on kasvanut kovasti (3kk:n mitat 6450g ja 61cm) ja oppinut uusia ihmeellisiä asioita. Hän kääntyy selältä vatsalleen ja kannattelee jo ylävartaloaan hienosti masulla ollessaan. Toisinpäin käännös ei vielä oikein suju, joten väsyttyään masulla oloon saammekin kuulla melko kovaäänisen käskyn tulla auttamaan. Minillä on melkoisesti tempperamenttia ja kova ääni, joten hermostuttuaan hän kyllä kertoo sen selvästi. Mutta toimii toisinkin päin. Hän hihkuu kovaa ja kiljahtelee oikein innostuttuaan. Ja nauraa myös ääneen kun äiti esimerkiksi pöristelee massusta. Hänen kanssaan ei jää epäselväksi millaisella tuulella neiti milloinkin on.

Esikoisen tavoin Minikin on kärsinyt vatsavaivoista syntymästään asti. Mytyllä oli aikoinaan koliikki, ja jo raskausaikana aloin murehtimaan ja toivomaan ettei tämä vauva siitä kärsisi. No niinhän siinä kävi että Minikin alkoi kaksiviikkoisena oirehtimaan masuaan. :( Illat oli kovin itkuisia ja päivälläkin vauva väänteli masuaan. Heti alussa otettiin kaikki Myttyä aikoinaan helpottaneet apukeinot käyttöön. Vyöhyketerapiaa, homeopaattisia valmisteita, vauvahierontaa, äidille fenkoliteetä ja ruokavalion karsimista. Kaikkea on taas kokeiltu ja tilanne onkin jo huomattavasti parempi. Aikakin on tietty tehnyt jo tehtävänsä. Varsinainen koliikkihan monesti helpottaa kolmen kuukauden jälkeen. Minin kohdalla en ihan puhuisi koliikista vaan vatsavaivoista jotka lastenlääkärin mukaan johtuisi kehittymättömästä suolistosta, Jotkut vauvat vaan on niin paljon herkempiä kaikelle. Ja huonoja nukkumaan. Masuvaivat on aiheuttaneet sen että nukkuminen on ollut ihan onnetonta. Nukkumaan mennään myöhään ja yöt nukutaan tunnin-kahden pätkissä. Päikkäritkin on tosi rikkonaisia.

Väsymys on taas ihan kaamea mutta eteenpäin porskutetaan sisulla. Täytyy vaan yrittää pitää mielessä että puolen vuoden kohdalla Mytynkin kanssa helpotti. Pikku hiljaa hänkin alkoi mennä aiemmin nukkumaan ja nukkui pidempiä pätkiä. Josko Mininkin kohdalla kävisi samoin, toivon todella niin.

Masuvaivoista huolimatta Mini on ihanan aurinkoinen vauva. Hän on jo älyttömän kiinnostunut ympäröivästä maailmasta ja kaikesta mitä isoveli touhuilee. Mini ei kauaa paikoillaan tyydy olemaan, vaan hän haluaa olla mukana menossa ja tutkailla kotia sylissä matkustaen. Kantoliina ja -reppu on osoittautunut minulle hyviksi apuvälineiksi kun vauva kulkee mukana ja kädet on vapaana Mytyn kanssa touhuiluun. Ennustan että Mini lähtee melko aikaisin liikkeelle, jotta pääsee itse tutkailemaan paikkoja.

Mytty on ihanan huolehtiva isoveli joka kiikuttaa tarvittaessa Minille tuttia suuhun, hytkyttää sitteriä ja esittelee lelujaan. Mini osaa jo hienosti pitää esineistä kiinni ja vie niitä suuhun maisteltavaksi. Mytty viihdyttää muutenkin vauvaa höpinöillään ja esityksellään, toivoo kovasti että sisko kasvaisi ja alkaisi leikkimään hänen kanssaan. Ja niin toivon kyllä minäkin. Niin ihana on nytkin katsoa noita kahta yhdessä. Äitin omat kullat. :)

Vauvan tuoksua

Tässä hän nyt sitten on, meidän Mini-vauvamme. Tuli viimein maailmaan puolitoista viikkoa myöhässä. Antoi riiviö odottaa itseään mutta on kyllä sen arvoinen.

Vajaa kolme viikkoa on nyt elelty taas vauva-arkea. Aika pyöritystä on ollut. Ihan hämmästyttää että tälläistäkö se olikin? Miten sen onkin voinut kahdessa ja puolessa vuodessa unohtaa. Imetystä, puklailua, peppupesua, kasvava pyykkivuori, valvottuja öitä, vaatteiden vaihtoa, hyssyttelyä,... aika rallia kaiken kaikkiaan. Ja tietysti pitää muistaa isoveli joka kaipaa myös huomionsa ja leikkikaveria. Onneksi meillä on ihanat auttavaiset mummot jotka asuvat lähellä.

Mutta on tää vaan niin ihanaakin. Tuollainen suloinen tummatukkainen tuhisija minusta sitten tuli, pieni nykerönenä, pikkuruiset varpaat. Vauvantuoksua, ihmettelyä ja ihastelua. Nyt on meidän perhe koossa. Nyt on hyvä olla...