perjantai 30. marraskuuta 2012

Joulukalenteri


Siskoni tilasi minulta kankaisen joulukalenterin. Kalenterista hän halusi talon muotoisen. Hänellä oli säästössä kasa Marimekon kankaita ja tilkkuja kalenteria varten. Tapani mukaan kalenteri valmistui viime tingassa eilen illalla. Joulukuuhan alkaa jo huomenna. Tälläinen kalenterista tuli...


Siskoni oli nähnyt saman tyylisen kalenterin jossain blogissa. En siis väitä mallia omakseni :) Melko hauska tästä tuli. Ensi vuodeksi voisin ommella meillekin kalenterin. Nyt on kaapissa odottamassa suklaakalenteri sekä puinen kalenteri jonka lokeroihin ajattelin pojalle laittaa tarroja ja muita pikku yllätyksiä.

Täällä riehuu aikamoinen talvimyrsky ulkona. Taidetaan pysyä siis koko ilta sisällä. Laukutkin pitäisi pakata valmiiksi. Sunnuntaina meidän poppoo lähtee pariksi päiväksi kylpylään :)

Hauskaa viikonloppua ja joulukuun alkua kaikille!

keskiviikko 28. marraskuuta 2012

Mytty 2-v



Pari päivää sitten bloggerissa tapahtui jotain kummallista. Blogistani hävisi yllättäen pari viimeisintä kirjoitustani. Yhtään en ymmärrä mitä tapahtui. Onnistuinko itse jotenkin sohlaamaan ja poistamaan tekstit, kuvat ja kommentit vai olisiko Bloggerissa ollut joku ongelma? Yksi vaihtoehto on tietysti Mytty joka on aika innokas läppärin tutkija silloin kun se on jossain avattuna. Kuka tietää.. tässä nyt kuitenkin kuvat pojan synttäreiden koristeluista uudestaan.



Viirit ja viirinauhat itse väkerretty. Tosi helppoa ja nopeaa. Kaikki koristeet valmistui alle kahdessa tunnissa synttäripäivän aamulla. Lisäksi samojen värien mukaiset lautasliinat, kynttilät, ilmapallot, pillit yms ja juhla pöytä oli valmis.


Tässä synttärisankari lempipuuhassaan rattikelkkailemassa :) Tulisipa taas lunta niin päästäisiin mäkeen...


Edelliseen postaukseen tulleet kommentit mulla näkyy tuolla oman "arkiston" puolella mutta ei ole kyllä hajuakaan miten ne saisi tähän liitettyä? Onko teillä muilla tapahtunut tälläistä tekstien katoamista?


tiistai 27. marraskuuta 2012

Pipari-paloauto


Tässä se nyt on täysin valmiina. Melko hieno piparitaikinasta tehty paloauto joka tänä vuonna toimittaa piparkakkutalon virkaa :) Inspiraatio tähän tuli viime lauantaina vierailtuamme paikallisella paloasemalla Päivä paloasemalla-tapahtumassa.


Paloautot ja palomiehet ovat tällä hetkellä kaksivuotiaan tärkein puheenaihe. Ensimmäisenä aamulla ja viimeisenä illalla jutellaan pii-paa-autoista. Niitä katsellaan YouTubesta ja Palomies Sami on tietysti ehdoton lempiohjelma. Niinpä olikin mahtavaa kun mieheni bongasi yllä olevan linkin takaa myös kaavat pipari-paloautoon. Sieltä löytyy myös ohje piparitaikinaan ja kaavat palomiehiin. Suosittelen kaikille joiden kotoa löytyy pieniä, tai miksei hieman isompiakin palomies-faneja :)



maanantai 26. marraskuuta 2012

Joulun tunnelmaa


Meidän kotiin saapui tänä viikonloppuna joulun tunnelma. Saatiin koti siivottua pitkästä aikaa kunnolla. Kaikki syksyn mittaan pikku hiljaa kertyneet tavarakasat raivattiin. Joka paikka kuurattiin oikein tarmolla. Sitten viriteltiin jouluvaloja ja kynttilöitä sinne tänne.







Mies teki yllättäen piparitaikinaa perjantai-iltana. Siis ihan itse. Vautsi mikä mies, itse olisin kyllä ostanut taikinan valmiina. Lauantaina päästiin sitten leipomaan pipareita. Ei vielä tonttu-ukkoja vaan metsäneläimiä ja kuusipuita.


Lauantaina oli valtakunnallinen Päivä paloasemalla-tapahtuma,  siellä käytiin pojan kanssa ihmettelemässä paloautoja. Niinpä teemasta innostuneena leivoimme piparitaikinasta hienon paloautonkin. Se olkoon meidän tämän vuoden piparitalon korvike.


Pipareiden tuoksu, kynttilät ja glögi toi ihan jouluisen fiiliksen kotiin. Kuukauden päästähän se jo on. Pojalle ollaan kerrottu joulupukista ja tontuista. Joulukalenterit odottaa kaapissa kuun ensimmäistä päivää. Tässä alkaa itsellekin tulla jo kutkuttava odottava olo...
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...