Kolme yötä jouluun on, laskin aivan itse eilen,
kun näin silmät tonttusen.
Kynttilätkin loistaa taas, ikkunoista katsellaan,
kun lunta hiljaa putoaa.
Iltasella rakensin mä pienen seimen huoneessain,
kun löysin vanhan pahvilaatikon.
Pöydään ääreen nukahdin ja vuoteeseen mut kannettiin,
kun unta näin; “Nyt joulu tullut on!”
Kolme yötä jouluun on, laskin aivan itse eilen,
kun näin silmät tonttusen.
Leivotaan ja siivotaan, kuusikin jo sulaa saa,
Joulu on ihan kohta ja meillä on huusholli aivan sekaisin :( Olen flunssainen ja tosi väsynyt. Paljon en saa aikaan päivällä kun Mytynkin kanssa täytyy kuitenkin jaksaa seurustella. Onneksi sain joululahjat vihdoin valmiiksi viikonloppuna. Alkuviikosta oli tarkoitus laittaa koti joulukuntoon, mutta en taida jaksaa tehdä muuta kuin pienen raivauksen ja pahimpien pölyjen pyyhkimisen. Mehän kuitenkin menemme vanhempieni luokse aatoksi. Eihän tätä sotkua siis kukaan ole katselemassa.
Itse asiassa ajattelin, että voisimme poitsun kanssa lähteä jo ylihuomenna aamulla vanhemmilleni ja Mies voisi tulla perässä. Eikä kotiin paluullakaan ole mitään kiirusta. Ollaan rauhassa pari päivää Mytyn kanssa mummolassa ja nautitaan joulutunnelmasta. Siellä on äitini laittanut kodin kauniiksi, on koristeita, joulukuusi ja kaapit on täynnä herkkuja :) Siten ehtisi myös kerrankin viettää aikaa yhdessä perheen kanssa. Ja kuten jo aiemmin totesin, tulee se Joulu vähän vähemmälläkin hössöttämisellä...

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti