tiistai 7. joulukuuta 2010

Lumivalkoista

Eilisen päivän ja yön aikana on tullut ihan älyttömästi lisää lunta. Tällä seudulla sitä ainakin riittää kauniiksi kinoksiksi. Valitettavasti vain aurausmiehet ovat tainneet olla ylityöllistettyjä, joten kävelyteitä ei oltu pahemmin aurailtu. Vaunuja työntäessä sai välillä oikein tehdä töitä eteen päin päästäkseen. Kyllä saavat raskauskilot ( joita tuli kerättyä muutama ) kyytiä kun koko talven lykkii Myttyä vaunuissa kahdesti päivässä. Hyötyliikuntaa parhaimmillaan! Ulos on mukava lähteä kun on näin ihana talvisää.




Ulkona on kauniin valkoista ja jouluista. Sisälläkin paljon valoisampaa kun vähäinen valo heijastuu hangista. Poltan jouluvaloja ja kynttilöitä jo aamusta iltaan. Onhan joulukin jo niin lähellä. Koristeita meillä ei paljon ole. Kaikki vanhat on pakattu laatikoihin ja säilytykseen vanhempieni autotalliin. Kaivelen ne sieltä sitten esiin ensi jouluksi uuteen taloon. Tänä vuonna koristeiksi saavat riittää kynttilät, joulukukat ja pari paperitähteä hyllyn päällä.






2 kommenttia:

  1. Kauniilta tosiaan näyttää! Minusta on parasta talvisella säällä reippailu niin että hanki narksuu. Se on ihana ääni. Meillä taitaa taas jäädä joulukoristeet vähälle. Meillä on perinteenä, kun ei lapsia vielä itsellä, niin kokoontua minun vanhempieni tykö. Äiti aina laittaa joulua enemmän ja siellä on sitä mukava nauttia, omassa lapsuuden kodissa. Kun haaveilemani oma koti on mahdolista hankkia, on sitä varmasti mukava laittaa jouluksi enemmän. Mukavaa viikkoa!

    VastaaPoista
  2. Mekin vietämme joulun minun lapsuuden kodissani. Ihanaa mennä "valmiiseen pöytään" kun vauva on niin pieni ja tämä mami aika väsynyt. Toki menen auttamaan äitiäni ruoan laitossa. Odotimme kovasti että pääsisimme jo tänä vuonna viettämään joulua uuteen taloomme. Ensi vuonna sitten.

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...