Vauva tuli taloon

Viikko sitten hän saapui elämäämme. Tuo kovasti odotettu pieni poikamme :) Voi miten sitä voikaan rakastua hetkessä tuollaiseen pieneen ihmislapseen. Niin täydellisen suloiselta hän äidin silmin näytti, kun hänet vihdoin nostettiin syliin lepäämään ja ihmettelemään maailmaa. Nuo pienet tummaakin tummemmat silmät siristelivät hellyyttävästi kirkkaassa valossa ja pian suu alkoi hamuta rintaa etsien.

Neljän sairaalassa vietetyn päivän jälkeen pääsimme lähtemään kotiin. Aamupäivä oli kauniin aurinkoinen, maassa hiukan lunta ja yön jäljiltä oli vielä pari astetta pakkasta.  Ulkona maisema näytti tuoreesta äidistä jotenkin uudelta ja ihmeelliselta. Ihan kuin valo olisi ollut yhtäkkiä kirkkaampaa ja ilma raikkaampaa.

Ovella vastaan juoksi Hippula ja Nappula, halusivat tervehtiä niin kuin aina. Pysähtyivät kuitenkin kun huomasivat uuden tulokkaan. Vaati hiukan houkuttelua ennen kuin ne uskaltautuivat haistelemaan meitä ja pientä Myttyä. Kotonakin näytti jotenkin erilaiselta...  Ja se tunne oli aivan uusi. Me olimme nyt Perhe. Mieheni oli nyt Isä ja minä, Äiti. Tervetuloa kotiin, pieni Mytty...