keskiviikko 21. syyskuuta 2011

Terassi edistyy

Talo on viimein saatu maalattua. Just ennen kuin syyssateet alkoivat. Nyt päästiin vuorostaan terassin kimppuun. Saatiin seinät villoitettua, paneloitua ja maalattua. Säilyy rakenteet paremmin nyt talven yli. Ikkunanpielet kuitenkin jäivät vielä laudoittamatta. Ilme siistiytyi kyllä todella paljon. Koko kesä ollaan katseltu aukinaisia seiniä. Lattian valaminen jää myös ensi kesään. Nyt terassilla on vaan styroksien päällä pressut ja vanhoja mattoja, jotta saatiin tila kunnolla käyttöön. Tällaisiin väliaikaisratkaisuihin pitää näköjään vaan tottua.


Keskeneräistä tai ei, mutta terassi on ehdottomasti mun lempparipaikka. Siellä on ihana leikkiä päivällä Mytyn kanssa tai istuskella rauhassa illalla kun poika jo nukkuu. Terassin toisessa päädyssä meillä on ruokailuryhmä, keskellä kaksi "nojatuolia" ja toisessa päädyssä vielä keinutuoli. Valinnan varaa oleskeluun siis on. Kesällä tuli paljon syötyä terassilla, mutta nyt lähinnä istutaan saunan jälkeen tai muuten vaan iltaisin näissä "nojatuoleissa". Tai miksi noita nyt kutsuisi?




Sähköjä terassilla ei vielä ole. Kaivelin kaapeista kynttilälyhtyjä terassille kun illat on ihan älyttömän pimeitä jo. Lyhdyt ja pari kynttiläkruunua riittää valaisemaan terassin mahtavan tunnelmalliseksi. Syksyssä parasta on just tämä pimeys ja kynttilöiden polttaminen...




Näihin kuviin ja tunnelmiin...

Tunnelmallista syksyä kaikille!

3 kommenttia:

  1. Enpä edes kiinnittänyt huomiota lattiaan, ihastelin vain terassin tunnelmaa! Kaunista!!

    VastaaPoista
  2. Niin en mäkään siihen oikeastaan kiinnitä paljon huomiota. Ihan hyvin kelpaa toistaiseksi, kun muuten on kiva terassi...

    VastaaPoista
  3. Ihania syysillan tunnelmakuvia! Tykkään etenkin tuosta pienestä talolyhdystä! Itse haluaisin sellaisen isomman ja kulmikkaamman, sopisi meidän isoon ja kulmikkaaseen taloon :)

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...