maanantai 11. kesäkuuta 2012

Kastehelmiä ja sisustuskutsuja


Meille on kotiutunut ihania Kastehelmi-astioita. Mä olen himoinnut niitä jo toosi kauan. Mutta en ole raaskinut ostaa kun ne on aika hintavia ja kuitenkin "turhia". Astioita on kaapit täynnä muutenkin. Mutta nyt kun Kastehelmet on olleet Cittarissa keräilytarroilla puoleen hintaan niin en enää voinut hillitä itseäni. Ja siis mikä säästö näistä tulikaan normaalihintaan verrattuna, ajatellaan se niin...



On ne niin kauniita. Ostin pullalautasia, jälkiruokakulhoja ja ison tarjoilukulhon. Ne sopii kivasti meidän valkoisen Teeman pariksi.



Emännöin eilen joukolle sukulaisnaisia Living and Room-sisustuskutsuja. Onko teille tuttu yritys? Olen itse asiassa kevään aikana ollut pariinkin otteeseen kutsuilla ja nyt lupasin naapurissa asuvalle esittelijälle emännöidä omia kutsuja. Tuotteet on aika kivoja, osa aika hintavia. Jotain pientä kuitenkin tilasin...





Tosi paljon jäi vielä kivoja tuotteita joita vähän himoitsen. Nyt kauden vaihtuessa tuotteet kuulemma menevät aleen, joten ehkäpä sitten meille vielä kotiutuu muutama ihanuus.



Tein kutsuille mustikkapiirakkaa joka oli niin namia että laitetaanpas ohje jakoon. Siihen tulee Valion valkosuklaa-lime-rahkaa joka maistui yllättävän hyvältä mustikan kanssa. Suosittelen kokeilemaan... Ohje löytyy myös Valion sivuilta.



Valmistusaineet

Pohja

1 1/4  dlValio Oivariini® juoksevaa
1  dlsokeria
muna
1 1/2  dlvehnäjauhoja
1  dlperunajauhoja
1  tlleivinjauhetta

Täyte

3  dlpakastemustikoita
2  tlperunajauhoja
2  prk  (à 200 g)Valio maustettua rahkaa valkosuklaa-lime
muna
1/2  dlsokeria

Valmistusohje

Aloita piiraan valmistaminen vatkaamalla keskenään Oivariini, sokeri ja muna. Yhdistä kuivat aineet ja lisää taikinaan. Taputtele taikina piirasvuoan (halkaisija 27 cm) pohjalle ja reunoille.
Levitä taikinapohjalle jäiset mustikat, joihin on sekoitettu perunajauhot. Lisää päälle rahkaseos.
Paista piiras uunin alimmalla tasolla 175 asteessa n. 40 min tai kunnes piiras on kypsä.
Tarjoa Mustikkainen valkosuklaa-limerahkapiiras täysin jäähtyneenä.










3 kommenttia:

  1. Sama intohimo täällä, nuo kastehelmet. Olen myös keräilly niitä cittarin leimoja. Pitäisi vaan käydä hakemassa edes se kulho =)

    VastaaPoista
  2. Ihania noi kastehelmet, tajusin vaan taas vähän liian myöhään... Kampanja taitaa olla loppumassa : (

    Kivoja sisustusjuttuja, bongasin heti tuon sinkkitalon : )

    VastaaPoista
  3. Suveliina: mulla olisi vielä toiveissa toinen kulho mutta on kuulemma niin haluttuja ettei meidän lähi-Cittari enää saa niitä. Kannattaa siis olla nopea.

    Kookos: Taitaa niiden leimojen keräilylle tosiaan olla enää muutama viikko aikaa. Ehkä tuo kampanja uusitaan jopssain vaiheessa kun se on ollut niin suosittu. Joo toi sinkkitalo on varmaan hauska. Meinasin laittaa ne terassille. Katsotaan kun ne tulee..

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...