sunnuntai 10. kesäkuuta 2012
Valmista tuli!
Kahden vuoden rakentamisen jälkeen meidän talossa on ensimmäinen täysin valmis huone. Joka ikinen listakin on paikoillaan. Nimittäin meidän alakerran wc:ssä. Kyllä tuntuu hienolta, nyt mä jopa uskon että koko talo on joskus valmis :) Mieheni on ollut kaksi viikkoa kesä"lomalla" ja koko aika on käytetty tehokkaasti raksaukseen. Ollaan saatu tosi paljon aikaiseksi. Raukkaparka kultani vaan joutuu menemään tiistaina taas töihin varmaan ihan väsyneenä kaikesta raatamisesta.
Mutta tässä siis pari kuvaa vessasta valmistumisen kunniaksi... Eipä siinä paljon kuvailtavaa ole. Ihan tuollainen normaali pieni vessa. Miesten vessaksi meillä sitä kutsutaan. Yläkertaan kun on tulossa sitten isompi "naisten huone". Sinne tulee kylpyamme ja muut stydeemit, miehen pärjää pytyllä ja lavuaarilla :D.
Wc on ehkä hieman pelkistetympi sisustukseltaan kuin meidän muu talo. Mieheni on saanut päättää kaikki materiaalit ja mallit mitä täällä on käytetty. Hihii, täytyyhän miehillekin antaa jotain päätösvaltaa kodin sisustuksessa. Oikein hyvät valinnat hän on tehnyt. Lattiassa on käytetty samaa vaaleanharmaata 10x10 laatta kuin alakerran muissakin tiloissa, kolmella seinällä on kiiltävä valkoinen 25x40 laatta ja altaan takana 25x40 kokoinen tummanharmaa laatta jossa on sellaisia turkoosin-hopean-harmaan värisiä "raitoja".
Peili, allas ja laatikosto on ikeasta.
Wc on mielestäni oikeen kiva, tollainen miehekkään tyylikäs :D Mä pääsen sitten yläkerrassa toteuttamaan mun omia suunnitelmia...
Vessan lisäksi me ollaan saatu muitakin listoituksia tehtyä, keittiön sokkelit on paikoillaan, yläkerta odottaa saumaajaa saapuvaksi maanantaina, autotalli ja terassi saatiin valmisteltua valua varten ja lukuisia muitakin pikkuhommia on valmistunut. Ihan älyttömästi on kaikki edennyt kahdessa viikossa. Kiitos siitä kuuluu myös anopille joka on jaksanut päivittäin leikittää Myttyä, jotta me ollaan saatu paiskia töitä.
Nyt mä olen ihan rättipoikki ja painun pehkuihin... öitä.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Kylläpä näyttää tyylikkäältä! :)
VastaaPoistaHienolta näyttää! Onnea vslmiista huoneesta =)
VastaaPoistaKiitos :)
VastaaPoista