tiistai 27. maaliskuuta 2012

Kevät tuli, lumi suli...


Ihanaa kun on kevät! Meillä on pihasta humpsahtaneet lumet parin viime päivän aikana hurjasti. Pihatie ja talon reunat on jo aivan sulat. Harmi kun pihoja ei ole vielä tehty eikä siellä siis kasva vielä mikään. Muuten varmasti jo vihertäisi ja saisi haeskella ensimmäisiä esiin työntyviä kasveja.



No sisällä sentään vihertää. Viime viikolla kylvetyt rairuohot ovat jo kasvaneet. Laitoin ne kerrankin ajoissa. Ei tarvitse jännätä näkyykö pääsiäisenä edes alkuja. Narsisseja toin jo kotiin. Niitä tulee meillekin ostettua joka kevät. Kuuluvat kevääseen ja tietty pääsiäiseen. Yksi pääsiäiskukkokin pääsi jo pöydälle. Muuten meinasin vasta loppuviikosta kaivella pääsiäiskoristeita esiin.


Mites te, koristeletteko hyvissä ajoin vai vasta kun pääsiäisviikko alkaa?

2 kommenttia:

  1. Saa nähdä ehdinkö laittaa pääsiäiseen liittyviä juttuja tänä keväänä ollenkaan..Ihania kuvia ja söpö kisuliini kuvassa :)Meilläkin kaksi karvakorvaa, ja aina ne hipsii jostain kuvaan kun yrittää ottaa kameran esille :D

    VastaaPoista
  2. Hih, meidänkin kisut on aika linssiluteita. Tai ainahan ne muutenkin pyörii tarkkailemassa mitä touhuan niin tietty sit kameran edessäkin.

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...