Kalusteet olemme hankkineet Iskusta, mallin nimi on Hehku. Halusimme oveksi klassisen ja ajattoman mallin, Hehku on mielestäni juuri sellainen. Olen ovivalintaan vieläkin tyytyväisempi nyt kun olen nähnyt sen kokonaisuutena. Pohdin jonkin verran suunnitteluvaiheessa cappuccinon värisiä ovia, mutta nyt olen sitä mieltä että valkoinen on ehdottomasti parempi. Siihen ei kyllästy. Cappuccino voisi nyt näyttää kivalta, mutta parissa vuodessa olisi jo varmaan mieli muuttunut. Valinnan piti ehdottomasti olla aikaa kestävä.
Keittiömme on G-muotoinen, yläkaappeja on vain kahdella seinällä. Ikkunan alle halusin vain tasoa jotta ilme olisi vähän kevyempi. Keittiö kun aika iso ja kaappeja paljon. Liesi ja uuni sijaitsevat saarekkeessa. Saarekkeen toisella puolella on ruokailutila. Ruokailutilaa ja keittiötä erottamaan halusin lasioviset astiakaapit, jotka ovat hiukan korkeammat kuin saareke keittiön puolelta.
Tasoksi tulee laminaatti valkolakatun puun värisenä. Massiivipuiset tasot koin liian vaivalloisiksi lapsiperheeseen. Niitä kun pitäisi muistaa hoitaa hyvin. Välitilaan tulee valkoinen tiililadottu laatta. Lattiassa on vaaleanharmaa laatta ja keittiön väritys siis aika vaalea. Juuri niin kuin halusinkin :)
Kaunis keittiö teille tulossa- Meillä luultavasti sama ovimalli ja valkoisena. Itsekin mietin muun värisiä aluksi, mutta kyllästymisen pelossa päädyin valkoisiin. Tuo lapsesta erossa oleminen on tuttua minullekin. Se on vaikeaa ja vaikeaa se on edelleen vaikka tyttäreni on jo pian kolme. Jospa siihen joskus tottuisi :)
VastaaPoistaHyvä maku sinulla ovien suhteen ;)
VastaaPoistaTulinpa heti vastavierailulle katsomaan miltä teidän raksalla näyttää. Tosi hyvännäkönen keittiö! Meillä on vielä suunnitteluasteella keittiön laitto, että kun ensin saataisiin väliseinätkin pystyyn:)
VastaaPoista