tiistai 8. tammikuuta 2013

Odotusta


Uuden vuoden aloitus tarkoittaa minulle ainakin odotusta. Sitä tulee pohdittua mennyttä vuotta ja sitä mitä uudelta vuodelta odottaa. Uusi vuosi tuntuu aina niin virkistävältä. Sitä voi aloittaa asioita puhtaalta pöydältä. Harrastuksia, opiskelua, kuntoilua, ruokavaliota...tuleehan sitä aina jotain luvattua itselleen ja muillekin. Vaikkei edellisenä vuotena olisi tapahtunutkaan mitään erikoista saati sitten raskasta tai ikävää, on se silti jotenkin puhdistavaa jättää taakseen. Tuntuuko teistä siltä?


kuvat: www.pinterest.com

Itse odotan tätä jo alkanutta vuotta taas ihan innolla. Odotan kevättä. Heti kun joulu ja uusi vuosi on jäänyt taakse alkaa tuntua jotenkin keväiseltä. Ihan hassua. Vastahan tässä on kunnon talvikelit ja kovimmat pakkaset varmaan edessä päin.


kuva: www.homedit.com

Joulukoristeet ja kuusi on raivattu pois jo päiviä sitten. Joitakin tähtiä vielä jätin sinne tänne. Ja valot saa kyllä olla kunnes luonnonvalo taas lisääntyy ulkona. Nyt jo huomaa ettei ilta pimene ihan niin ajoissa kun joulun alla. Ihanaa, kohta se kevätaurinko alkaa paistaa. Hirveästi tekisi mieli sisustaa kotona. Jotain ihania vaaleita ja heleitä värejä kaipailisin. Turkoosia tai pinkkiä... 


kuvat: www.pinterest.com

Kotona kaikki näyttää niin... tylsältä. Jotain pitäisi keksiä. Maalata vaikka joku seinä tai jotain. Onneksi on tuo yläkerran aula jota voin nyt laitella. Torstaina olisi tarkoitus käväistä siskon kanssa Ikeassa. Jospa sieltä tarttuisi mukaan jotain uutta ja piristävää. Ja ainahan sieltä kaikenlaista kyllä tuppaa tarttua :)


Onhan tässä sitten vielä tämäkin odotus... :) Puoliväli on nyt juuri ylitetty. Maha alkaa jo ihan kivasti näkyä. Ihan erilainen raskaus ollut tähän asti kuin ensimmäinen. Eka kolmannes oli ihan hirveätä pahoinvointia ja sen jälkeen alkoi armoton hormonaalinen migreeni ja väsymys. Nyt on jo vähän helpottanut. Ehkä tämä on nyt sitä seesteistä keskiraskautta kun voimat on palautunut eikä mahakaan vielä haittaa menoa. Täytyy nyt nauttia tästä olosta ennen kuin tilanne taas muuttuu...

Heipat täältä ja mukavaa alkanutta viikkoa!



4 kommenttia:

  1. Voi sydämelliset onnittelut tuosta odottelusta!!!

    VastaaPoista
  2. On se masu aina niin kaunis =) Toivottavasti kaikki menee oikein hyvin. Itsellä oli myöskin tuo migreenivaiva ja kävin kaksi kertaa viikossa akupunktiolla, mutta sitten kukkaro sanoi, että nyt riittää. Sitten alkoikin kaikki muut ongelmat ja TYKSistä tuli toinen koti. Kaikkea hyvää odotukseen =) Itselläni on edessä tänä vuonna gradun saattaminen loppuun ja lupauksena päätin pitää yhteyttä paremmin ystäviin ja ottaa yhteyttä niihin ystäviin, joihin en ole ollut paljon yhteydessä. =)

    VastaaPoista
  3. Olen kuullut muiltakin että tosta akupunktiosta voisi olla apua. Pitää ottaa selvää kuka sitä näillämain tekisi. Jos vaiva ei nyt muuten helpota. Ekassakin raskaudessa mulla oli jonkin verran migreeniä ja se helpotti loppua kohden. Mutta se ei ollut kyllä mitään tähän verrattavaa.

    Mä voisin myös allekirjoittaa tuon lupauksen ystävien muistamisesta. Perhe ja rakentaminen vie tällä hetkellä luonnollisesti tosi paljon aikaa mutta hei voisi sitä varmaan vähän useammin soitta tai laittaa edes viestiä tai jotain... Aina välillä on kyllä huono omatunto ja harmittaa kun ei tule nähtyä ystäviä useammin.

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...