maanantai 21. toukokuuta 2012

Haastavaa

Minua on taas muistettu haasteilla. Musta niihin osallistuminen on ihan kivaa. Saatte tästä eteenpäinkin siis lähettää niitä jos haluatte. Tämän haasteen sain Hannalta. Minun tulee vastata 11 minulle esitettyyn kysymykseen ja sitten keksiä 11 uutta kysymystä ja lähettää ne eteenpäin.



1. Kuinka monta kertaa olet muuttanut elämäsi aikana? Olen muuttanut 7 kertaa. Eli aika monta kertaa itse asiassa. Koko lapsuuteni asuin kuitenkin samassa talossa. Kaikki 7 muuttamista on tapahtunut sen jälkeen kun olen muuttanut "omilleni". Tai minun tapauksessani poikaystävän kanssa, kimppakämpään ja nykyisen aviomiehen. En ole koskaan asunut ihan yksinäni  
2. Rakkain huonekalusi? Tätä mietin pitkään koska minulla on monta vanhaa huonekalua jotka ovat seuranneet matkassa asunnosta asuntoon. Sanoisin kuitenkin että Mytylle ostamani vanha pinnasänky on kaikista rakkain. Sen olen omin käsin kunnostanut ja siinä on minun oma rakkain nukkunut.
3. Vapaalla parasta tekemistä? Rentoutuminen ilman aikataulua. Ulkoilu, lukeminen, leffojen katsominen, vaikka siivoaminen... ihan mitä vaan kunhan sen saa tehdä omassa tahdissa.
4. Unelmakotisi, asutko siellä jo nyt vai millainen se olisi? Asun jo unelmakodissani. Tai ainakin siitä tulee jonain päivänä sellainen kun saadaan kaikki tilat käyttöön. Ja piha kuntoon. 
5. Lempikasvisi? Tällä hetkellä olen aivan ihastunut hortensiaan jonka sain äitienpäivänä. Pioni, kukkivat kirsikka- ja omenapuut ja kielot on ihania.
6. Paras kirja jonka olet lukenut? Voi, nää on aina niin vaikeita! On niin paljon hyviä kirjoja. Ja sitten niitä parhaita ei ikinä edes tule mieleen silloin kun kysytään. Kävisin katsomassa kirjahyllystä jos mun kirjat eivät olisi edelleen pakattuna pahvilaatikoihin vanhempien autotallissa. Mutta laitetaan tähän nyt Jean Untinen-Auelin Maan lapset-kirjasarja. Niihin palaan aina uudestaan.
7. Mitä pelkäät eniten? Oman perheen menettäminen olisi kaikista kamalinta mitä voisi tapahtua.
8. Kerro yksi asia jossa olet todella hyvä. Voi ei, olenkohan mä missään "todella hyvä". Mä olen aina pitänyt itseäni pikemminkin sellaisena keskivertotyyppinä kaikessa. Sanotaan nyt vaikka että olen hyvä käsitöissä.
9. Mitä sinulla on liikaa? (Omasta tai toisten mielestä) Varmaan ääntä ja tyhmiä mielipiteitä :D
10. Mikä piirre toisissa ihmisissä ärsyttää sinua yli kaiken? Itsekkyys.
11.  Mistä pidät itsessäsi eniten? Silmistä. Minulla on mielestäni kauniit silmät.


No niin, sitten olisi niiden minun kysymysteni vuoro. Esitän ne seuraaville blogeille:

1. Miksi aloitit bloggaamisen? 
2. Mitä ilman et voisi elää?         
3. Missä haluaisit asua?   
4. Kun olit pieni, mikä halusit olla isona?
5. Mikä on suurinta/parasta mitä olet saavuttanut?                                                                       
6. Noloin sinulle sattunut tapaus?       
7. Oletko onnellinen, miksi?
8. Missä näet itsesi 5 vuoden päästä?
11. Asia jota et saa pois mielestäsi?   


9. Asia minkä olisit tehnyt toisin?                                                                                      
10.Puheenaihe josta tykkäät puhua paljon?   

Teidänkin tulisi nyt vuorostaan vastata kysymyksiin, keksiä uusia ja laittaa kysely eteen päin :) Minulla on vielä yksi haaste/tunnustus odottamassa. Vastailen siihen sitten seuraavaksi...

Hyvää alkanutta viikkoa kaikille!   





4 kommenttia:

  1. Kiitos haasteesta, laitetaan työn alle! :) Mukavaa viikkoa!

    VastaaPoista
  2. Kiitos haasteesta :) Iloista tiistaipäivää!

    VastaaPoista
  3. Oikein paljon kiitoksia haasteesta. Klikkauduin muuten lukijaksesi ja toivotan sinutkin erittäin tervetulleeksi blogiini :). Haasteeseen tartun heti kun saan istua koneella edes hetken ilman "äiti,äiti" huuteluita :)

    VastaaPoista
  4. Olkaas hyvät vaan :) Mustikka, enkös mä ole sun lukija? Täytyypä tulla kirjautumaan. Olen kyllä käynyt "kylässä" useamminkin :)

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...