sunnuntai 5. helmikuuta 2012

Runebergin päivä

                                                            
Meidän sunnuntai alkoi tänään siivouksella. Niin ihana kun ikkunasta paistava aurinko onkin, se paljastaa aika armottomasti kodin pölyt. Pistettiin siis porukalla hihat heilumaan. Myttykin järjesteli innokkaasti sohvatyynyjä ja täytti pyykkikonetta äidin kanssa. Tällä kertaa pyykkiin jopa päätyi vain vaatteita eikä pikkuautoja ja tutteja niin kuin yleensä :)





Meillä ei viikonloppuisin kokkailla mitään erikoista. Ei gourmeeta vaan ihan tavallista kotiruokaa, maistuvaa ja suhteellisen terveellistä. Ihanaa olisi käyttää ruoanlaittoon enemmänkin aikaa, mutta eihän sitä aikaa koskaan tarpeeksi ole. Mieluiten lykkään jotain uuniin, jolloin ruoka tulee kuin itsestään. Tänään söimme lounaaksi uunilohta, kermaperunoita, rakuuna-porkkanoita, kermaviilikastiketta ja vihersalaattia.



Illalksi tein vielä runebergin piirakkaa tällä reseptillä. Ihan makoisaa, mutta vähän kuivakkaa tuli. Hiukan kun kostutti maidolla niin sitten oli hyvää. Jossain reseptissä kostutettiin runebergintorttuja rommilla. Sekin voisi olla kokeilemisen arvoista...

Äänestämässä käytiin myös tottakai. Reippaasti käveltiin läheiselle koululle. Onneksi matka ei ole kuin vajaa kilometri, kyllä ulkona sen verran kylmä oli. Toivottavasti ensi viikoksi saadaan jo vähän lämpimämpää. Alkaa pojankin sisäleikit käydä tylsäksi. Viikko kun ollaan melkein kokonaan oltu sisällä.

Maalarimme muuten saapui kuin saapuikin hommiin torstaina. Työt siis etenevät taas. Yläkerta on nyt kertaalleen käsitelty. Vielä toinen kierros tasoitetta ja parin päivän kuivuminen niin mä pääsen maalaamaan! Nyt näyttää taas hyvältä. Ensi viikolla siis suuntaamme pojan kanssa ainakin maali ja tapettiostoksille. Päivitän päätöksemme myöhemmin :)

Ensi viikkoon...


2 kommenttia:

  1. Ihana apulainen siellä teillä<3 Kyllä tuo minun mielestäni ihan gourmee-aterista käy kun ajattelee miten monessa kodissa nykyään syödään ihan valmisruokia...Täällä ainakin pakkanen laski yön aikana reilusti,aamulla mittarissa vain -8,toivottavasti sielläkin,sisälläolo alkaa pitemmän päälle käydä hermoille..Mukavaa viikkoa sinne teille<3

    VastaaPoista
  2. Niin toki meilläkin kiireessä tai väsyneenä turvataan valmisruokiin mutta muuten kyllä teen ruoan itse. Kotiruoka maistuu pojalle aina tosi hyvin. Ei taida olla ruokaa mitä hän ei söisi. Ja varsinkin mummon tekemät on suosikkeja. Mikä siinä onkin että äidit tekee kaiken niin paljon maukkaammin :)

    On kyllä kiva että pakkanen laski. Eilen päästiin jo pulkkamäkeen pitkästä aikaa. Tänään on kyllä taas kylmä päivä. Mutta -15 on jo kymmenen astetta parempi kuin viime viikon -25c.

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...