lauantai 12. helmikuuta 2011

7 asiaa minusta


Sain ihanan Fallen For An Old Chair-blogin Suveliinalta tunnustuksen. Kiitos, olen ihan otettu <3

Saajan kuuluu kertoa itsestään seitsemän asiaa... Siinäpä onkin syy, miksi minulla kesti näin kauan reagoida tähän haasteeseen... Oli jotenkin yllättävän vaikeaa keksiä itsestään seitsemää "tunnustusta", onkohan sitä siis tosi tylsä tyyppi? Noh, tässäpä kuitenkin seitsemän faktaa, jotka sain puristettua itsestäni irti...





1. Olen suklaa-addikti. Voisin syödä (ja syönkin) suklaata joka päivä, myös nyt dieetillä ollessa. Kaapista löytyy yleensä aina suklaalevy tai konvehteja. Sieltä kätköistä niitä herkkupaloja tulee napsittua välillä ihan huomaamatta. Varsinkin yöllä väsyneenä, kun täytyy nousta vauvaa syöttämään, suuntaan kuin huomaamatta suklaavarastolle.

2. Käytän tosi usein mekkoja ja hameita. En ole ollenkaan housu-ihminen. Kaapistani ei löydy yhtäkään paria farkkuja... Jos siis farkku-legginsejä ei lasketa. Ja nekin on ostettu vasta vähän aika sitten. Olen kyllä aina silloin tällöin ostanut jotkut farkut ja yrittänyt opetella niitä käyttämään, mutta ei kun ei ne mulle yhtään sovi.

3. Tykkään katsella telkkaria. (Ja niin tykkää muuten Myttykin. Viihtyy oikein hyvin sitterissä aamukahvin verran kun saa töllöttää töllötintä.) Telkku on päivällä aina auki... Niinkuin taustaäänenä, koska en oikein osaa kuunnella cd:tä tai radiota. Paitsi Suomipopin aamuohjelmaa tulee kuunneltua. Jaajolla ja Petralla on ihan hyvät jutut. Ai mitäköhän se kertoo mun huumorintajusta kun niiden jutut naurattaa?

4. Olen tosi huono vastaamaan meileihin ja tekstareihin. Jos saan viestin, enkä muista ihan heti vastata siihen, se unohtuu kokonaan. Ystävät on kyllä varmaan jo tottuneet siihen, toivottavasti. Ystävät on minulle kuitenkin ihan älyttömän tärkeitä ja rakkaita <3

5. Unohtelen muutenkin tosi paljon asioita. Varsinkin nyt kun univelkaa on kertynyt vauva-aikana. Minun täytyy kirjoittaa kaikki aina kalenteriin ylös ja laittaa kännykkään muistutus jotta tärkeät asiat ei unohdu. Olen muutenkin sellainen lista-ihminen. Kaikki täytyy aina kirjoittaa ylös ja listaan, suunnitella tarkkaan etukäteen. Muuten kaikki jää esim. pakkaamatta. Kauheeta jos tarttis lähteä johonkin reissuun ilman listaa :) Viimeaikoina olen kyllä onnistunut pakkaamaan Mytylle kaiken mukaan, mutta kaikki omat kamat jää kotiin.

6. Kännykkä ja kotiavaimet on aina hukassa.. niin ja autonavaimet. Mies antoi joululahjaksi sellaisen etsintälaitteen joka on taivaanlahja. Avaimiin kiinnitetään sellainen pieni laite joka lähettää signaalia semmoiseen isompaan kapulaan jolla sitten hukkunut tavara, esim just avaimet etsitään. Kapula kädessä pyöritään siis pitkin asuntoa ja siitä lähtee piippaava ääni, joka kovenee tai vaimenee sen mukaan kuinka lähellä hukkunut tavara on :) Siis ihan mahtava. Se on monta kertaa pelastanut minut pulasta.

Toinen hyväksi havaittu keino aina hukassa olevan puhelimen etsintään on laittaa facebook-viestiä linjalla olevalle kaverille joka sitten soittaa puhelimeen. Tai meiliä miehen tai ystävän työosoitteeseen jota he lukevat koko ajan. On tullut tehtyä monta kertaa.

7. En osaa luistella. Olen ala-asteella murtanut kaksi kertaa ranteeni luistellessa, tai siis kaatuessa tietenkin. Sen jälkeen kieltäydyin aina luistelemasta liikuntatunneilla. Ja nyt en sitten tietty osaa. Nyt vähän harmittaa. Pitäisi varmaan opetella kun olisi joskus vaan aikaa.

Tässäpä nämä...

Tunnustus kuuluisi laittaa eteenpäin 15 muulle blogille, mutta aikas monella tämä näyttää jo olevan. Laitan sen eteenpäin siis vain seuraaville:


Olkaapa hyvät...



3 kommenttia:

  1. Voi kiitos! Osa kuvauksista sinusta olisi voinut hyvin olla minustakin, tuntui tutulta!

    VastaaPoista
  2. Oleppa hyvä vaan ja kiitos itsellesi kivasta blogista.

    VastaaPoista
  3. Kiitos tunnustuksesta Marianne! Hyvää alkavaa viikkoa :)

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...