perjantai 17. toukokuuta 2013

Kaikki valmiina


Nyt taitaa viimein kaikki vauva-valmistelut olla tehtynä. Hoitopöytä kannettiin vaatehuoneesta alakerran aulaan. Se on nyt vessaa vastapäisellä seinustalla, portaiden alla. Siitä on varmaan ihan kätevä siirtyä peppupesulle vessaan. Parempaakaan paikkaa ei oikein ollut. Luulen että ajaa asiansa sen puolisen vuotta jolloin hoitopöytää ylipäänsä tarvitaan.


Hoitopöydän yläpuolelle kiinnitin Ikean pörriäis-mobilen. Se on aikanaan jo Mytylle hankittu. Hän ainakin tillitti sitä kiinnostuneena vaipanvaihdon yhteydessä. 



Cittarista löytyi ihanat turkoosit säilytyskorit, joihin sain kätevästi vaipat, peppupyyhkeet, harsoliinat ja muut tarvikkeet. Väri on just sama mitä olen suunnitellut vauvan omaan huoneeseen. Ne sopii siis myöhemminkin sisustukseen ja tulee varmasti tarpeeseen vaikka lelujen säilytyksessä. 


Sairaalalaukkukin on nyt pakattu valmiiksi. Viimeiset tavarat lisäsin kiireesti eilen illalla kun taas tuntui että kohta mennään. Mulla on nyt monena iltana alkanut supistella kivuliaasti. Ja aina olen ollut varma että nyt se alkoi. Mutta sitten ne on taas hiipuneet kun olen rauhoittunut ja laittanut esim Myttyä nukkumaan. Kauhealta tuntuu kun koko ajan on pieni jännitys päällä, joko nyt-joko nyt-joko nyt...


Vauvan kotiutumisvaatteet on myös katsottu valmiiksi. Turvakaukalon voisi vielä nostaa esille että mies sen sitten varmasti löytää :) Hankala taas miettiä, että mitä sellainen pieni vastasyntynyt tarvitsee päälleen kotimatkalle. Pitäisikö tuohon vielä lisätä joku lämmin puku tai viltti jos onkin ihan erilainen ilma kun nyt? Ja villasukat varmaan...

Nyt sitten vaan odotellaan milloin pieni päättää ilmoittaa saapumisestaan. Toivottavasti pian alkaa tapahtua. Ehtii muuten jännitys nousta liian suureksi. Pysykää kuulolla!


10 kommenttia:

  1. voih miten ihania pikkuruisia vaatteita. ja ihanan näköinen mobile.. kyllä kelepaa pienen kotiutua.

    VastaaPoista
  2. On noi koon 50 vaatteet aikas söpöisiä :)

    VastaaPoista
  3. Ihanalta näyttää! Tuli ihan mieleen ne omat vauvanodotukset ja kaiken valmiiksi laittaminen. Onnea matkaan!

    VastaaPoista
  4. Voimia ja tsemppiä koitokseen! :) Ihana soppi!

    VastaaPoista
  5. Voi ihanuus, miten hempeitä värejä! Aivan ihania!
    BTW blogissani on käynnissä arvonta, joten tervetuloa osallistumaan ;)

    VastaaPoista
  6. Voi, kun aivan kyynel tuli silmään! Ihanaa ja söpöä.
    Onnea matkaan kun SE hetki koittaa! :)

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...