sunnuntai 30. joulukuuta 2012
Joulu meni.. nuha tuli
Aatshiu... voihan duha vieköön. Heti pyhien jälkeen alkoivat kaikki meidän perheessä niiskuttaa. Nyt on pää tosi täynnä räkää ja kurkkua kivistää. Onneksi saatiin sentään joulu olla terveinä. Uusi vuosi otetaankin vastaan puolikuntoisina.
Flunssasta huolimatta tapetoitiin miehen kanssa meidän yläkerran aula. Oltiin suunniteltu muita raksaus-kohteita mutta nyt ei jaksanut muuta kuin tälläisen pikku projektin. Listat toki puuttuu vielä, jos jaksais ne vaikka ensi viikonloppuna. Hyvältä kuitenkin näyttää jo nyt. Älytöntä miten ison muutoksen tapetoinnilla saa aikaan. Aula on heti paljon kotoisamman näköinen vaikkei sitä ole ehditty mitenkään sisustaa tai kalustaa. Siellä on vain sohva ja senkki, tarkoitus olisi tehdä tästä "arkiolkkari". Huone jossa voisi viettää aikaa ja katsella telkkaria ja jossa lelut saa olla levällään. Pysyisi alakerran olohuone hiukan siistimpänä. Tästä on nyt hyvä lähteä suunnittelemaan. Tarttis hankkia vaikka mitä; verhotangot, verhot, taulut, lamput, uuden päällisen haluaisin myös sohvasänkyyn. Onneksi on alet, voi tehdä vaikka mitä löytöjä. Kunhan vaan ensin sais vähän voimia lähteä kaupoille. Puolikuntoisena ei ale-ryysikseen varmaan kannata lähteä.
Nuha tai ei, huomiseksi on hankittu iso kasa raketteja. Tarkoitus olisi viettää iltaa siskon perheen kanssa. Tehdään perinteisesti blinejä lisukkeilla ja paukutellaan raketteja.
Nyt täytyy vaan kitata paljon lämmintä mustaherukkamehua ja hautautua vilttien alle lukemaan joululahjaksi saatua kirjaa, jotta huomenna jaksaa...
Heipat täältä sairastuvalta!
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Pikaista paraneista ja mukavaa vuoden´vaihdetta!
VastaaPoistaSamalta näyttää tämän perheen uusi vuosi! Paranemista siis meille kaikille!
VastaaPoistaIhania kuvia!
Kiitos, taitaa tosiaan olla vähän joka puolella flunssaa. Ei anneta sen haitata juhlimista :)
VastaaPoista