maanantai 17. tammikuuta 2011

Häämessuilla

Viikonloppuna olin Helsingissä kaason velvollisuuksia hoitamassa. Wanhassa Satamassa oli Häämessut, joka tietysti oli ykköskohteemme. Ihmisiä oli messuilla tosi paljon, ei onneksi kuitenkaan ihan ruuhkaksi asti. Aika hyvin pääsimme juttelemaan palveluntarjoajien kanssa. Ja jos jossain ständillä olikin ruuhkaa, suuntasimme välillä shamppanjaloungeen :) Eipä haitannut siis odottelu ollenkaan...







Ihanan rentouttavaa uppoutua välillä johonkin aivan erilaiseen kuin kodin vauva-arjen pyörittämiseen. Mikä voisikaan olla kauempana vaippa- ja maitopuklurallista kuin häähumu? Kiva olla mukana häiden suunnittelussa, vaikkei omat olekaan. Olen aina rakastanut kaikkia juhlia ja nauttinut suunnittelu-osuudesta. Olen muutenkin vähän sellainen lista- ja aikatauluihminen, organisoija. Minusta on toivottavasti apua ystävälleni kaikkien yksityiskohtien miettimisessä ja järjestämisessä. Kukaan muu ei varmaan ainakaan jaksa hössöttää hänen kanssaan häistä niin paljon kuin minä :)

Häämessujen jälkeen kävimme vielä juomassa lasilliset kuohuvaa Stockmannin 8. kerroksen Sweet-shamppanjabaarissa. Sen jälkeen suuntasimme ystäväni luokse syömään. Hänen sulhonsa oli tehnyt meille ihanaa ruokaa. Ystäväni saa hänestä hyvän miehen :) Saimme pitkästä aikaa istua pitkään pöydän ääressä ja juoruta oikein kunnolla. Ilta oli kyllä mitä hauskin, aivot tuulettuivat oikein kunnolla.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...