sunnuntai 28. elokuuta 2011

Ruokapöytä

Mä olen jo pitkään halunnut meille uuden ruokapöydän. Sellaisen tarpeeksi leveän, jotta siihen mahtuu levittämään kaksi aamulehteä yhtäaikaa. Ja kun kattaa pöytää, niin keskelle jää kivasti tilaa tarjoiluastioille. Neliön mallinen kahdeksanhengen pöytä olisi kaikista kivoin. Sellaisia on vaan aika huonosti saatavilla tai sitten ovat vähän turhan hinnakkaita.



Nyt meillä on käytössä anopilta saatu vanha pöytä. Se on tosi kaunis mutta vähän epäkäytännöllinen. Liian kapea mun makuuni ja jalan muodon vuoksi tuolit on hankala sijoittaa.Vanha lakkapintakaan ei oikein kestä Mytyn ruoka- ja vesileikkejä. Pinta pitäisi vähintään kunnostaa, hioa ja lakata uudelleen tai sitten tehdä/teettää kokonaan uusi pöytälevy. Eli turhan aikaavievää meille tällä hetkellä.



Pöytään kuuluu tuolitkin mutta niiden tilalle me vaihdettiin jo uudet. Näissä on enemmän leveyttä istua ja korkeampi selkänoja. Päälliset pystyy pesemään ihan koneessa. Hyvä niin koska nytkin niissä on Mytyn sormenjälkiä :) Ajattelin ommella vaihtopäällisiä niin että esim joka toisessa tuolissa olisi erikuosinen päällinen? Tai vaikka kaikki eri kankaista... Jos nyt joskus vielä ehtii ompelukoneen kaivaa esille.

En oikein osaa päättää mitä haluan pöydälle tehdä. Pitäisikö se laittaa Huutikseen vai säilyttää. Sen jalka on niin nätti ettei raaskisi luopua. Jos siitä tekisikin vaikka työpöydän vaihtamalla levyn ja maalaamalla...Olisiko kellään ideoita, tai tarvetta pöydälle? :)

perjantai 26. elokuuta 2011

Kantorinkka

Tänään oli oikein hyvä ilma pienelle metsäretkelle. Ei liian lämmin, jotta poikaa jaksoi kantaa rinkassa selässä. Ostettiin jo jonkin aikaa sitten kantorinkka retkeilyä varten. Ihan kauheasti ei olla sitä vielä ehditty testailla. Aika hyvin Mytty siinä näköjään viihtyy.  


Käytiin lähimetsässä katsomassa löytäisimmekö sieniä. Jonkin verran niitä löytyikin, ehkä muutama litra. Täytyy vain vielä sienikirjan kanssa tarkistaa, oliko kaikki tosiaan ruokasieniä. Sen verran on viime sienestyksestä aikaa, ettei oikein uskalla luottaa vain omaan muistiinsa. Oli saaliissa kuitenkin tarpeeksi tuttujakin sieniä, että niistä yhden sienipiirakan illaksi paistaa :)

torstai 11. elokuuta 2011

Nyt saunotaan!

Tänään meillä saunotaan. Jee!

Sauna siis tuli valmiiksi, ja sähkäri kävi vielä extratyönä sen tänään kytkemässä. Nyt kiuas on lämpeämässä ensimmäistä kertaa. Sen täytyy vielä kerran antaa viilentyä ja laittaa sen jälkeen uudelleen päälle. Kait sillä tavalla saadaan kivistä epäpuhtaudet pois. Ainakin kiuas haisi melko pahalle vielä äsken. Mutta ennen puoltayötä me vielä tuolla lauteilla istutaan.


Alalauteesta tuli nyt sellainen L-mallinen, jotta saatiin siihen lisää leveyttä. Minulla tosiaan on tapana saunoa alalauteella kun en kestä kovia löylyjä. Nyt on sitten kerrankin tilaa istua eikä tarvitse muiden jaloissa loikoilla.

Kiukaaksi valitsimme Vuoluxin Kairo-tornin. Se oli aika edullinen vaihtoehto muiden rosteriverkko-kiukaiden joukosta. Jotka ovat siis aika hintavia yleensä, eivätkä näinollen meidän budjetille sopivia.

Kiukaan taakse mieheni muurasi kiviseinän. Kivet ovat liuskekivestä tehtyjä isohkoja laattoja ja niiden muuraaminen oli aika näppärä homma. Tai siis näytti siltä, itsehän en muuraamiseen osallistunut :)



Kiulu meillä on upotettu lauteisiin. Sen alapuolelle on vedetty samoja kuituvaloja kun katossakin, joten kiulu myös samalla valaisee. Yhdessä katon tähtitaivaan kanssa kiulusta tulee juuri sellainen hämyisä tunnelma saunaan kuin oli toiveissanikin.

maanantai 8. elokuuta 2011

Talon maalausta

Talo pitäisi maalata ennen syyssateiden alkamista. Aikamoinen urakka, jota aloitettiin viikko sitten. Ehkä puolet on nyt maalattu ensimmäistä kertaa. Ja tosiaan kaksi kertaa pitäisi sutia... Että tässäpä tämä miehen loma nyt varmaan sitten meneekin. Naapurit naureskellen totesivat; että parempi tottua siihen ettei omakotitalossa asuvilla ole muita harrastuksia kuin omakotitalossa asuminen. Siis että tekemistä riittää aina jossain nurkassa. Niinhän se varmaan onkin.

Talon värin valitseminen osoittautui yllättävän vaikeaksi. Halusimme talon väriksi vaaleanharmaan, sellaisen kauniin helmenharmaan. Ei siniseen taittuvaa harmaata, eikä missään nimessä vihreään taittavaa harmaata. Kävimme ostamassa kolmea eri kokeiluväriä. Testattiin niitä eri seinille, jotta näkisimme värit eri valoissa. Valittiin hyvä väri (Tikkurilan Vinha 611X), ostettiin maalia litrakaupalla. Ja lopputuloksena: vaaleansininen talo. En tajua. Jossain valossa maali taittaa jopa hiukan laventeliin päin. Kaunis väri joo, muttei nyt menny ihan niinkuin strömsöössä. Tällä nyt kuiteskin mennään. Katsotaan sitten seuraavalla maalikerroksella halutaanko kokeilla jotain muuta.



Tämän päiväistä maalausintoa on muuten hiukan laannuttanut viikonloppuna vietetyt rapukekkerit. Ehkä tuli siis nautittua liian monta snapsia :) Mutta olipahan hyviä rapuja. Ja mahtavaa seuraa! Kiitos vain kaikille ihanaisille ystävilleni jos satutte tänne kurkkaamaan ♥
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...